Mielen hyvinvointi
Mielen hyvinvointi on sitä, miten pärjäät omassa arjessasi ja miten koet elämäsi. Se ei tarkoita jatkuvaa hyvää oloa tai sitä, että kaiken pitäisi olla tasapainossa. Jokaisen elämään kuuluu myös väsymystä, huolta ja epävarmuutta.
Mielen hyvinvointi näkyy usein pienissä, tavallisissa asioissa. Jaksat hoitaa arjen tehtäviä, saat välillä asioita tehtyä ja löydät hetkiä, jotka tuntuvat hyvältä. Pystyt myös sopeutumaan muutoksiin ja käsittelemään vaikeita tilanteita omalla tavallasi. Tunteet kuuluvat olennaisena osana mielen hyvinvointiin, ja myös vaikeat tunteet ovat normaaleja.
Mieli ei ole erillinen muusta elämästä. Uni, ruoka, liikkuminen ja arjen rytmi vaikuttavat suoraan siihen, miltä sinusta tuntuu. Jos yöunet jäävät vähiin tai arki on pitkään kuormittavaa, se näkyy usein mielialassa ja jaksamisessa.
Mielen hyvinvointi ei ole pysyvä tila, vaan se vaihtelee elämäntilanteiden mukaan. Omia voimavaroja voi vahvistaa pienillä arjen teoilla ja tekemällä asioita, jotka tukevat omaa jaksamista.
Pohditko muutosta?
Moni huomaa jossain vaiheessa, että olo ei ole aivan sellainen kuin toivoisi. Mitä mielen hyvinvointi voisi tarkoittaa juuri sinun arjessasi tässä tilanteessa?
Muutos ei yleensä tarkoita suuria päätöksiä tai kerralla tehtäviä muutoksia. Jo pienet teot voivat vaikuttaa siihen, miltä arki tuntuu. Vähitellen jaksaminen voi parantua ja kuormitus keventyä.
Riittävä uni ja lepo auttavat palautumaan ja voivat lisätä voimavaroja arkeen. Säännöllinen ja monipuolinen ruokailu puolestaan tukee sekä kehon että mielen hyvinvointia. Myös liikkuminen voi lisätä energiaa, kohentaa mielialaa ja helpottaa stressiä.
Ihmissuhteet ja tunteet ovat tärkeä osa mielen hyvinvointia. Kun omia tunteita oppii tunnistamaan ja sanoittamaan, niitä voi olla helpompi käsitellä. Yhteinen hetki läheisen kanssa, keskustelu tai kokemus kuulluksi tulemisesta voi vahvistaa hyvinvointia ja tukea jaksamista.
Mielekäs vapaa-aika, harrastukset ja luovat tekemiset voivat tuoda arkeen iloa, onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuden irrottautua huolista hetkeksi. Ne voivat myös auttaa löytämään uusia näkökulmia omiin ajatuksiin ja tunteisiin.
Arjen rytmi luo perustaa hyvinvoinnille. Kun päivissä on sopivasti toistuvia rutiineja ja tasapainoa tekemisen ja levon välillä, arki voi tuntua hallittavammalta. Hyvinvointia voi vahvistaa myös, että pysähtyy pohtimaan omia arvoja: mikä on minulle tärkeää ja millaiseen suuntaan haluan elämässäni kulkea.
Mielen hyvinvointiin panostaminen voi lisätä tunnetta siitä, että omaan arkeen voi vaikuttaa. Kaikkea ei voi muuttaa, mutta suuntaa voi vähitellen tarkentaa.
Millaista muutosta toivoisit arkeesi? Mitä hyvää mielen hyvinvointiin panostaminen voisi tuoda sinulle juuri nyt?
Voit pysähtyä hetkeksi oman arjen äärelle ja pohtia rauhassa seuraavia kysymyksiä. Tunnistatko asioita, joiden toivoisit olevan toisin? Mikä on sinulle tärkeää juuri nyt ja mikä voisi motivoida sinua tekemään muutoksia?
- Millainen arkeni on tällä hetkellä? Missä asioissa jaksan ja missä huomaan väsyväni?
- Mitkä asiat kuormittavat minua eniten juuri nyt? Mitkä taas tuovat voimia tai helpottavat oloani?
- Miten päivärytmini toimii? Onko arjessani riittävästi unta, liikuntaa, säännöllistä syömistä ja palautumista?
- Koenko arjessani psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta? Onko elämäntilanteessani jotain, mikä vie turvaa tai lisää levottomuutta?
- Mihin asioihin käytän arjessani eniten aikaa? Vastaako se sitä, mikä on minulle tärkeää?
- Koenko olevani kuormittunut? Huomaanko merkkejä, kuten jatkuvaa väsymystä, ärtymystä tai mielen kuormaa?
- Millaisia tunteita arkeeni liittyy? Pystynkö tunnistamaan ja ilmaisemaan niitä, vai jäävätkö ne helposti sisälleni?
- Ketkä ihmiset ovat minulle tärkeitä? Olenko heihin yhteydessä niin kuin toivoisin?
- Onko arjessani mielekästä tekemistä? Koenko tekemiseni merkitykselliseksi tai edes sopivasti rytmittäväksi?
- Milloin olen viimeksi voinut paremmin? Mitä silloin elämässäni oli toisin?
- Mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä? Näkyvätkö ne tämänhetkisessä arjessani?
- Onko nykyinen tapani toimia pitkällä aikavälillä minulle hyväksi? Vai helpottaako jokin asia vain hetkeksi, mutta lisää kuormaa myöhemmin?
Miten aloittaa?
Pieniä tekoja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi
Kun olet pohtinut omaa tilannettasi ja syitäsi mielen hyvinvointiin panostamiseksi, voit lähteä liikkeelle pienin askelin. Muutos etenee usein parhaiten, kun se sopii omaan arkeen ja sitä kokeilee rauhassa. Pienet, säännölliset teot ovat usein vaikuttavampia kuin suuret kertaluonteiset muutokset. Teemoja käsitellään tarkemmin mielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelmassa.
Pysähdy oman tilanteesi äärelle
Tarkkaile arkeasi. Mitkä asiat kuormittavat sinua ja mitkä puolestaan tukevat hyvinvointiasi? Mitkä asiat antavat sinulle energiaa ja mitkä vievät sitä? Jo pelkkä omien ajatusten, tunteiden ja arjen tilanteiden havainnointi lisää ymmärrystä omasta hyvinvoinnista.
Huolehdi arjen perusasioista
Riittävä uni, säännöllinen ruokailu, liikunta ja palautuminen luovat perustan mielen hyvinvoinnille. Pienetkin parannukset näissä voivat näkyä mielialassa, keskittymisessä ja jaksamisessa.
Lisää mielihyvää tuottavia asioita
Mielen hyvinvointi ei synny vain kuormituksen vähentämisestä. Pohdi, mistä saat iloa, merkityksellisyyden tunnetta tai onnistumisen kokemuksia. Varaa niille tietoisesti aikaa arjessasi.
Vaali ihmissuhteita
Yhteys muihin ihmisiin on yksi tärkeimmistä hyvinvointia tukevista tekijöistä. Keskustelu läheisen kanssa, yhteinen tekeminen tai vertaistuki voivat vahvistaa jaksamista ja vähentää kuormituksen tunnetta.
Tee hyvinvointia tukevista teoista rutiineja
Valitse kerrallaan yksi tai kaksi asiaa, joita haluat vahvistaa arjessasi. Se voi olla esimerkiksi päivittäinen kävely, rauhallinen kahvihetki ilman puhelinta, rentoutumisharjoitus tai yhteydenotto läheiseen. Toistot muuttavat vähitellen yksittäiset teot tavoiksi.
Harjoittele armollisuutta
Pyri huomaamaan myös pienet onnistumisesi. Jos uudet tavat välillä unohtuvat esimerkiksi kiireen tai kuormittavan elämäntilanteen vuoksi, suhtaudu itseesi lempeästi ja palaa niiden pariin, kun siihen on mahdollisuus. Muutos ei vaadi täydellisyyttä, vaan riittävän hyviä valintoja yhä uudelleen.
Mielenterveystalon Mielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelma sisältää tietoa mielen hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Voit sen avulla oppia rentoutumaan ja löytää voimavaroja arkeesi.
Ohjelma on tarkoitettu kaikille hyvinvoinnista kiinnostuneille. Mielenterveyden haasteet ja sairaudet eivät ole este eikä edellytys omahoito-ohjelman käytölle.
Ohjelmaa voi käyttää lievittämään esimerkiksi stressin ja jännittämisen oireita sekä tukemaan jaksamista arjessa. Paras aika tutustua ohjelmaan on silloin, kun levoton olo tai stressioireet eivät ole liian voimakkaita.
OmaKeusoten digipolut
OmaKeusoten digipolut tukevat liikkumisen lisäämistä, ruokailutottumusten muuttamista ja unen parantamista. Saat tukea omaan tilanteeseesi askel kerrallaan. Voit edetä omaan tahtiisi ja keskittyä juuri sinulle ajankohtaisiin asioihin.
Valittavanasi on kolme digipolkua:
– Hyvinvointia liikunnasta
– Terveyttä ruokavaliosta
– Kohti parempaa unta
Voit käyttää digipolkuja OmaKeusote-mobiilisovelluksessa tai verkkoselaimella.
Tarvitsetko lisätukea?
Mielenterveystalo.fi-verkkosivuston oirekyselyt on tarkoitettu helpottamaan oman psyykkisen voinnin arviointia ja seurantaa.
Voit täyttää oirekyselyn riippumatta siitä, onko sinulla mielenterveyden häiriön diagnoosia vai ei. Kyselyn tuloksista saat myös vinkkejä siitä, mitä kannattaisi tehdä seuraavaksi. Kyselyihin vastataan anonyymisti.
Sivuston omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmia on erilaisiin oireisiin ja elämäntilanteisiin, kuten esimerkiksi ahdistukseen, sosiaaliseen jännittämiseen, yksinäisyyteen ja parisuhteeseen.
Omahoito-ohjelmia on laadittu erikseen lapsille, nuorille, aikuisille ja ikääntyneille sekä mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevan läheisille.
Maksuttomat ja nimettömät puhelin- ja chat-palvelut
Mielenterveyden keskusliiton Valoa-chat
Voit kysyä ja keskustella erilaisista mielenterveyteen liittyvistä asioista asiantuntijoiden kanssa. Vertaistukea on mahdollista saada chatin välityksellä sekä kahden kesken että ryhmässä.
MIELI Kriisipuhelin
Antaa kertaluonteista keskusteluapua joka päivä 24 tuntia vuorokaudessa. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.
MIELI Kriisichat
Päivystää maanantaista torstaihin klo 15–21. Chat on tarkoitettu aikuisille ja voit keskustella siellä kriisistä tai muusta mielessäsi olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Maksuttomat vastaanotot ja vertaisryhmät
MIELI Kriisivastaanotto
Saat matalan kynnyksen keskustelutukea vaikeissa elämäntilanteissa ja kriiseissä. Voit varata keskusteluajan kriisityöntekijälle oman alueesi kriisikeskukseen tai etävastaanotolle, jos tarvitset keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa.
MIELI Ryhmät
Ammatillisesti ohjattuja vertaistukiryhmiä, joissa samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat osallistujat saavat tukea toisiltaan. Ryhmiä järjestetään myös etänä, jolloin osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta.
Jos tarvitset apua mielenterveyteen liittyvissä asioissa, täytä ensin Terapianavigaattorin kysely. Se auttaa ammattilaista arvioimaan hoidon tarvettasi.
Ota yhteyttä aikuisten mielenterveyspalveluiden asiakasohjaukseen puhelimitse tai chatissa. Ammattilainen arvioi hoidon tarpeesi sekä antaa neuvontaa ja ohjausta tilanteeseesi.
Lisätietoa
MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI ry on mielenterveysjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää mielenterveyttä, tarjota kriisiapua ja ennaltaehkäistä mielenterveyden ongelmia. Puhelin- ja chat-palvelujen lisäksi yhdistys järjestää vertaistukiryhmiä erilaisiin vaikeisiin elämäntilanteisiin. Heidän sivuillaan on kattavasti tietoa mielenterveydestä, arjen mielen hyvinvoinnin taidoista ja erilaisia harjoituksia.
Mielenterveyden keskusliitto
Mielenterveyden keskusliitto on mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten valtakunnallinen järjestö. Tarjoamme neuvontaa sekä kaikille avoimia ja maksuttomia kursseja ja tapahtumia, tuotamme tutkimusta, teemme vaikuttamistyötä ja tuemme mielenterveysyhdistyksiä ympäri Suomen. Tukea tarjoavat sekä asiantuntijat että vertaiset.
FinFami
Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami on mielenterveysomaisten ja -omaishoitajien valtakunnallinen edunvalvoja ja omaistyön asiantuntijaorganisaatio. Alueelliset FinFami-yhdistykset tarjoavat tietoa, tukea ja neuvontaa kaikille, joiden perheessä tai lähipiirissä joku oireilee tai sairastaa psyykkisesti. Yhdistykset järjestävät muun muassa keskusteluapua, erilaisia ryhmiä, kursseja, virkistystä sekä vapaaehtoistoimintaa.
Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkopalvelu
Väestöliiton ylläpitämä Hyvä kysymys -verkkopalvelu tarjoaa tukea ja tietoa, kun elämä askarruttaa. Palvelun chateissa järjestöjen koulutetut asiantuntijat ja vapaaehtoiset tarjoavat neuvontaa ja vertaistukea nimettömästi ja maksuttomasti. Sivustolta saat myös tietoa eri elämäntilanteista ja aihealueista, kuten parisuhteesta, seksuaalisuudesta, kriiseistä ja monikulttuurisuudesta.
Keski-Uudenmaan alueen toimintakalenteri
Toimintakalenteri kokoaa yhteen alueen hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja aktiivista arkea tukevat tapahtumat ja tilaisuudet.
Digitaalinen terveystarkastus (siirryt toiseen palveluun)
Omaolon terveystarkastus kertoo, miten elintapasi vaikuttavat arvioituun elinikääsi ja sairastumisriskeihisi.