Siirry sisältöön

Uudenmaan hyvinvointipolut -hanke

Uudenmaan hyvinvointipolut -hanke kehittää elintapaohjausta ja omahoidon tukea yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, jotta asukkaat saavat nykyistä helpommin oikea-aikaista tukea hyvinvointinsa ja terveytensä edistämiseen.

Hanke on käynnissä maaliskuuhun 2027 asti.

Hankkeessa vahvistetaan hyvinvointialueiden, kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyötä sekä selkeytetään hyvinvointia ja terveyttä tukevien palvelujen ja menetelmien kokonaisuutta. Tavoitteena on auttaa erityisesti elintapasairauksien riskissä olevia, pitkäaikaistyöttömiä, työikäisiä ja nuoria aikuisia löytämään heille sopivia keinoja elintapamuutoksiin ja omahoitoon.

Selkeämpi elintapaohjauksen kokonaisuus tukee sekä asukkaita että ammattilaisia. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on ehkäistä elintapasairauksia, vahvistaa hyvinvointia, vähentää raskaiden palvelujen tarvetta ja kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja Uudellamaalla.

Hankkeen rahoitus toteutuu Terveydeksi- ja Suomi liikkeelle -ohjelmista, ja rahoitusta koordinoi sosiaali- ja terveysministeriö.

Hankkeen päätavoitteet

  • vahvistaa ammattilaisten osaamista elintapojen puheeksi ottamisessa ja elintapaohjauksessa
  • vakiinnuttaa elintapaohjaus osaksi palvelu- ja asiakaspolkuja
  • vahvistaa hyvinvointialueiden, kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyötä
  • kehittää selkeää ja helposti omaksuttavaa digitaalista hyvinvointitietoa, joka tukee pieniäkin elintapamuutoksia

Toteutusaika ja yhteistyökumppanit

Hanke toteutetaan 1.1.2026–31.3.2027.

Mukana ovat:

  • Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
  • Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
  • Vantaa-Keravan hyvinvointialue
  • Helsingin kaupunki
  • Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisäksi alueen kunnat, järjestöt ja HUS osallistuvat hankkeen yhteistyöhön.