Siirry sisältöön

Tietoa syyhystä

Syyhy on syyhypunkin aiheuttama kutiseva ihotauti, joka leviää tavallisimmin läheisessä ihokosketuksessa tartunnan saaneen henkilön kanssa tai hänen käyttämiensä vaatteiden ja vuodevaatteiden kautta.

Tartunnan todennäköisyys kasvaa, mitä pidempään tai useammin on ihokontaktissa sairastuneen kanssa. Syyhypunkki ei lennä eikä hyppää, mutta se liikkuu iholla muutamia senttimetrejä minuutissa.

Aikuinen punkki säilyy ihon ulkopuolella hengissä noin vuorokauden, epäkypsä punkki jopa viikon.
Syyhy ei johdu huonosta hygieniasta, eikä syyhypunkki levitä muita tauteja.

Syyhy on yleinen mutta hoidettavissa oleva vaiva. Tehokas hoito ja huolellinen hygienia katkaisevat tartuntaketjun nopeasti.

Lisätietoa

Tartunta ja oireet

Syyhyn oireet ilmenevät hitaasti, n. 4(-8) viikon kuluessa tartunnasta punkkien lisääntyessä iholla. Ihon
voimakas kutina etenkin iltaisin ja öisin johtuu punkin kaivautumisesta ihoon, sen eritteiden ihoärsytyksestä sekä elimistön reaktioista. Tyypillisesti oireisia ihoalueita ovat sormien välit, ranteet, niska, rinta, lapaluiden alue, pakarat ja nivusseutu. Lapsilla syyhypunkki voi olla kasvoissa, kaulassa, päänahassa, kämmenissä ja jalkapohjissa. Tyypillisiä iholöydöksiä ovat pienet vesirakkulat, näppylät ja raapimajäljet sekä 2-15 mm pituiset käytävät. Uusintatartunnassa kutina voi alkaa huomattavasti aiemmin, kun tartunnan saaneen elimistö on valmiiksi herkistynyt punkille. Tartuttavuus lisääntyy punkkimäärän lisääntymisen myötä.

Syyhyä epäiltäessä tulisi tehdä huolellinen itsehoito tai hakeutua terveydenhuollon ammattilaisen arvioon.
Syyhyn diagnosoimiseksi on nähtävä ja tarkasteltava iho. Diagnoosin tekeminen ei ole aina helppoa, esim.
atooppinen iho voi kutista ja johtaa raapimiseen, märkärupi, ontelosyylät ja ihoekseema aiheuttavat myös ihomuutoksia.

Onnistuneen hoidon kulmakivet

  • Tartunnan saaneen huolellinen lääkehoito kahdesti viikon välein.
  • Tartunnan saaneen edeltävän viikon aikana ihoa vasten käytössä olleiden vaatteiden, vuodevaatteiden ja pyyhkeen pesu 60 asteessa lääkehoitojen jälkeisinä päivinä.
  • Tartunnan saaneen perheenjäsenten ja siihen verrattavien lähikontaktien mahdollisimman yhtäaikainen lääkehoito tartunnan saaneen kanssa kahdesti viikon välein. Tartunnan saaneen perheenjäsenten ja siihen verrattavien lähikontaktien edeltävän viikon aikana ihoa vasten käytössä olleiden vaatteiden, vuodevaatteiden, pyyhkeiden pesu 60 asteessa lääkehoitojen jälkeisinä päivinä.
  • Ensimmäisellä hoitokerralla samanaikaisesti toteutettu yleissiivous kotona, sekä patjojen ja sohvien imurointi, tarvittaessa sänkyjen pyyhintä. Pehmeät materiaalit, joita ei voi pestä voi pussittaa tai laittaa pois käytöstä 3-7 vrk ajaksi. Auton sisätilojen siivous alueilta, joihin ollaan kosketuksissa.
  • Suojakäsineiden käyttö pyykkihuollossa ja käytettyjen vuodevaatteiden käsittelyssä.

Jos joku hoidon osa-alue ei toteudu, on uusintatartunnan riski olemassa. Toinen hoitokerta tappaa punkin
munista kehittyneet nuoruusmuodot ennen kuin ne ehtivät kehittyä aikuisiksi, lisääntyviksi punkeiksi. Iho-oireiden parantuminen ja jälkikutina voivat kestää jopa 3–4 viikkoa, eikä tätä pidä tulkita hoidon
epäonnistumiseksi tai uusintainfektioksi.

Lääkehoito

Ilman reseptiä apteekista saatavaa permetriinivoidetta käytettäessä tulee kiinnittää huomiota:

  • voiteen riittävään määrään
  • huolelliseen levittämiseen kauttaaltaan silmien ja suun ympäristöä lukuun ottamatta (voiteen lisäys käsiin, jos käsiä pesee tai käyttää paljon)
  • voiteen riittävään vaikutusaikaan (vähintään 12 tuntia, jopa 24 tuntia) ja hoidon uusimiseen 7-10 vuorokauden kuluttua.

Reseptillä saatavalle ivermektiini-tablettihoidolle ei ole raportoitu tehon heikkenemistä tai saatavuusongelmia. Reseptillä saatavan rikki-vaseliinivoiteen kohdalla kysynnän lisääntyessä voi esiintyä saatavuusviiveitä. Apteekkariliitto kertoi tiedotteessaan 14.3.2024, että lukuisa joukko apteekkeja on ryhtynyt valmistamaan syyhyn hoitoon tarkoitettua rikkivaseliinivoidetta. Keski-Uudenmaan apteekeista ainakin Tuusulan Jokelan Apteekki, Tuusulan 1. Apteekki ja Mäntsälän Ykkösapteekki ovat ilmoittaneet rikkivaseliinivoiteen itsevalmistuksesta. Voiteen osto apteekista edellyttää lääkärin reseptin.

Syyhydiagnoosien määrä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluissa on kolminkertaistunut vuonna 2023 verrattuna aiempiin, myös koronapandemiaa edeltäviin vuosiin. Erikoissairaanhoito ja ihotautilääkärit raportoivat myös syyhypotilaiden määrän lisääntymisestä. Syyhyyn on kuitenkin saatavilla vaikuttavia hoitoja.