Siirry sisältöön

Kohdunkaulan syövän seulonta

Keusoten alueella kohdunkaulan syövän seulonnan järjestää HUSLAB. Kohdunkaulan syövän seulonnan tarkoituksena on todeta mahdollinen kohdunkaulan syövän esiaste ja hoitaa se varhaisessa vaiheessa, jotta syövän kehittyminen voidaan estää.

HUSLAB on uudistanut kohdunkaulan syövän seulontaohjelmaa vuoden 2019 alusta. Seulonta perustuu 30 -vuotta täyttäneillä ja sitä vanhemmilla naisilla ensisijaisesti papilloomavirusta osoittavaan HPV-testiin. Alle 30 -vuotiailla seulonta perustuu edelleen Papa-kokeeseen.

Papilloomavirustartunta eli HPV-tartunta on kohdunkaulan syövän tärkein riskitekijä. HPV-testiin perustuva seulonta vähentää syövän ilmaantuvuutta eli uusien tautitapausten määrää merkittävästi enemmän kuin Papa-testiin perustuva seulonta. Alle 30 -vuotiailla HPV-tartunnat ovat varsin yleisiä, mutta lähes aina itsestään paranevia. Seulottavalle aiheutuvan stressin ja turhien hoitokäyntien välttämiseksi alle 30-vuotiailla jatketaan Papa-kokeen ottamista.

Toimi näin

Ennen tutkimusta

Saat HUSLABilta kotiisi kutsukirjeen, jossa on valmiina sinulle varattu aika seulontanäytteeseen. Voit muuttaa tai peruuttaa kutsussa annetun ajan HUSLABin puhelinajanvarauksen tai verkkoasioinnin kautta. Jos sinulla on liikuntaeste, ilmoitathan siitä soittamalla HUSLABin ajanvarausnumeroon.

Täytä kutsukirjeen mukana saamasi paperinen kohdunkaulan syövän seulontalomake ja ota se mukaan seulontakäynnille. Ota mukaasi seulontakäynnille myös KELA-kortti tai muu henkilötodistus.

Tutkimuksen jälkeen

Saat seulontavastauksen kotiin postitse noin kuukauden kuluessa näytteenotosta. Mikäli seulontatestissä ei todeta mitään normaalista poikkeavaa, saat seuraavan kutsun seulontaan taas noin 5 vuoden kuluttua.

Mikäli testissä todetaan normaalista poikkeavia tuloksia, saat ohjeet jatkotutkimuksiin osallistumisesta vastauskirjeessä ja erillisen kutsun jatkotutkimuksiin kirjeitse tai puhelimitse. Mahdolliset jatkotutkimukset tehdään naistentautien poliklinikalla. Jos muutokset ovat lieviä, riittää uusintanäyte 1–2 vuoden kuluttua. Tähänkin saat henkilökohtaisen kutsun.

Kenelle ja millä ehdoin

Seulontaan kutsutaan kaikki 25-65-vuotiaat naiset 5 vuoden välein.

Etsi lähin toimipisteesi

Katso kaikki näytteenottopisteet sekä lisätietoja tutkimuksesta ja siihen valmistautumisesta HUSin verkkosivuilta kohdasta Kohdunkaulansyövän seulonta.

Ajanvaraukseen liittyen löydät tietoa ja ohjeista HUSin verkkosivuilta kohdasta Ajanvaraus ja neuvonta.

Puhelinasiointi

HUSLAB ajanvaraus ja neuvonta

Palveluajat

  • Maanantai 7:30 - 15:30
  • Tiistai 7:30 - 15:30
  • Keskiviikko 7:30 - 15:30
  • Torstai 7:30 - 15:30
  • Perjantai 7:30 - 15:30

Palvelusta vastaa

Keusote