Aluevaltuusto perehtyi syysseminaarissa Keusoten taloustilanteeseen ja tulevien vuosien ratkaisuihin
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuusto kokoontui 24.–25. syyskuuta syysseminaariin. Kahden päivän aikana valtuutetut perehtyivät erityisesti hyvinvointialueen taloustilanteeseen, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman päivittämiseen sekä palvelujen verkoston tulevaisuuteen. Seminaarissa käsiteltiin myös henkilöstöohjelmaa ja hankintojen kehittämistä.
Seminaarin keskeisenä teemana oli Keusoten haastava taloustilanne ja sen vaikutus tulevien vuosien toimintaan. Valtuutetuille esiteltiin vuoden 2026 talouden toteumaa ja tilinpäätösennustetta sekä valmistelussa olevaa vuoden 2027 talousarviota. Elokuun tilanteessa vuoden 2026 tuloksen ennustetaan olevan noin 1,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mutta tulos on noin 3,6 miljoonaa euroa talousarviota heikompi. Vuoden lopussa katettavaa alijäämää ennustetaan olevan noin 123,6 miljoonaa euroa.
Talouden tasapainottaminen edellyttää merkittäviä ratkaisuja
Valtuusto tutustui seminaarissa valtiovarainministeriön ennakollisen talouden ohjauksen eli ETO-menettelyn johtopäätöksiin ja siihen, mitä ne tarkoittavat Keusoten tulevien vuosien suunnittelulle. Valtiovarainministeriön mukaan Keusoten alijäämien kattamisen tavoiteaikataulu on vaikeasti saavutettavissa. Ministeriö on suositellut Keusotelle muun muassa tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpiteiden tarkentamista sekä palveluverkon tarkastelua koko hyvinvointialueen toiminnan ja rahoituksen riittävyyden näkökulmasta.
Keusoten päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman valmistelussa vuosille 2027–2029 tavoitellaan yhteensä 57,4 miljoonan euron säästöjä. Valmistelussa haasteena on erityisesti se, että merkittävä osa tarvittavista säästöistä on vielä kohdentamatta. Lisäksi palveluverkon muutoksista saatavat tilasäästöt toteutuvat pääosin vasta myöhemmin, 2030-luvulla.
Seminaarissa valtuutetut saivat kokonaiskuvan siitä, millaisia vaikutuksia eri säästökeinoilla on talouteen, henkilöstöön ja palveluihin. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, joilla taloutta voidaan tasapainottaa ja samalla turvata asukkaiden tarvitsemat lakisääteiset palvelut.
Palveluverkon tarkastelu liittyy kiinteästi Keusoten talouden tasapainottamiseen. ETO-menettelyn suosituksen mukaan palvelujen järjestämisvastuuta ja palveluverkkoa on arvioitava koko hyvinvointialueen toiminnan ja rahoituksen riittävyyden näkökulmasta.
Seminaari antoi aluevaltuutetuille yhteisen tietopohjan tulevaa päätöksentekoa varten. Talouden, palveluverkon ja tuottavuusohjelman valmistelu jatkuu, ja ratkaisut etenevät myöhemmin aluevaltuuston päätettäviksi 29.10.26.
Lisätiedot
- Pirja Vitikka, aluevaltuuston puheenjohtaja, pirja.vitikka@keusote.fi