Keusoten alueen yläkoululaisten arjessa paljon hyvää: päihteettömyys vahvistuu, mutta kiusaaminen vaatii yhteisiä toimia
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) yläkoulujen laaja viisivuotisseuranta osoittaa, että nuorten arjen peruspalikat – harrastukset, riittävä uni ja päihteettömyys – ovat vahvistuneet. Samalla aineisto nostaa esiin arjen hiljaisen ilmiön: vanhemmat tietävät entistä paremmin nuortensa menot, mutta päihteistä ja arjen rajoista puhutaan kotona entistä harvemmin.
Keusote ja Elämäni Sankari ry ovat seuranneet alueen 7.–9.-luokkalaisten hyvinvointia ja arkea jo viiden lukuvuoden ajan (2022–2027). Yläkouluissa toteutettuihin kyselyihin on vastannut seurantajaksolla yhteensä yli 21 000 nuorta Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Mäntsälästä, Nurmijärveltä, Pornaisista ja Tuusulasta.
– Laaja aineisto antaa arvokasta tietoa siitä, mihin suuntaan alueemme nuorten hyvinvointi kehittyy ja mihin aikuisten tulee kiinnittää huomiota. Tuloksia on hyödynnetty alueellisten hyvinvointisuunnitelmien valmistelussa, ja ne ohjaavat suoraan arjen ennaltaehkäisevää työtä alueellisesti sekä opiskeluhuollon kehittämistä, toteaa Keusoten johtava asiantuntija Tero Seitsonen.
Kyselyn tulokset kumoavat yleistä huolipuhetta: nuorten hyvinvoinnissa ei ole tapahtunut laaja-alaista romahdusta, vaan valtaosa yläkoululaisista voi hyvin. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) nuorista kokee elämäntyytyväisyyttä koko ajan tai lähes koko ajan.
Arjen rytmi kantaa: Uni, kouluruoka ja harrastukset vahvistuneet
Hyvinvoinnin perustekijöissä näkyy useita selkeitä käänteitä parempaan:
- Harrastukset tukevat: Säännöllisesti harrastavien osuus on noussut kuusi prosenttiyksikköä. Harrastukset tuovat nuorille kavereita, mielekästä tekemistä ja suojaavat syrjäytymiseltä.
- Kouluruokailu toipunut: Koululounaasta aiemmin kieltäytyneiden määrä on kääntynyt laskuun, ja uusimmassa kyselyssä 63 % nuorista syö kouluruokaa päivittäin.
- Unta vaalitaan paremmin: Myöhään valvovien osuus on laskenut seurantajaksolla 5,6 prosenttiyksikköä.
Päihteettömyys on yläkoululaisen normi
Kysely vahvistaa ilahduttavan havainnon: päihteettömyys on yläkoululaisten selkeä enemmistön valinta.
- Noin 92 % nuorista kieltäytyy kokonaan nikotiinituotteista (kuten sähkösavukkeista/vapesta, nuuskasta, nikotiinipusseista tai tupakasta). Käyttö kääntyi selvään laskuun huippuvuoden 2023–2024 jälkeen.
- Yli 90 % ei juo alkoholia koskaan humalahakuisesti.
- Huumausainekokeilut ovat pysyneet hyvin matalina (noin 2 %) ja kokeilut ovat vähentyneet. Myös aineiden tarjonta nuorille on kyselyn mukaan vähentynyt.
– On todella ilahduttavaa nähdä, että päihteettömyys on yläkouluikäisten keskuudessa vahva normi. Tämän tiedon jakaminen nuorille on tärkeää, jotta kenenkään ei tarvitse kokea painetta kokeilla vain siksi, että luulee ‘kaikkien muidenkin’ tekevän niin, muistuttaa Elämäni Sankari ry:n toiminnanjohtaja Henrik Norrena.
Kotiväki tärkeänä tukena – muistetaan ottaa puheeksi
Aineisto osoittaa vanhempien vahvan läsnäolon: peräti 94 % vanhemmista tietää pääsääntöisesti, missä nuori viettää vapaa-aikaa. Samaan aikaan aineisto nostaa esiin ristiriidan: päihteistä keskusteleminen kotona on vähentynyt. Uusimmassa aineistossa jo 30 % nuorista ilmoittaa, ettei kotona ole keskusteltu päihteisiin liittyvistä asioista.
– Vanhemman ja nuoren välinen avoin keskustelu luo turvaa. Nuori ei kaipaa luentoja tai saarnaa haitoista, sillä niistä he tietävät usein jo paljon. Tärkeintä on kuunteleva korva ja käytännön tilanteiden pohtiminen: miten toimia painostustilanteessa tai miten sanoa kaveriporukassa ei, Henrik Norrena kannustaa.
Kiusaaminen ja painostus vaativat aikuisten valppautta
Myönteisten uutisten taustalla aineisto muistuttaa, että noin 10–20 prosentille nuorista arki on kuormittavaa. Sitkein haaste on kiusaaminen, jota kokee yhä lähes joka viides (noin 19 %) vastaajista. Lisäksi noin 8–11 % nuorista kertoo joutuneensa arjessa tekemään jotain vastentahtoista, kuten kokeilemaan vapea tai rikkomaan rajoja vertaispaineen alla.
Myös ruudun syrjäyttävä vaikutus uneen ja palautumiseen sekä energiajuomat haastavat osan jaksamista.
Keusote yhdessä koulujen, perheiden ja järjestöjen kanssa panostaa ennaltaehkäisyyn ja tarjoaa tukea heti huolen herätessä.
Mistä apua ja tukea?
Jos omassa tai perheen arjessa herää huoli jaksamisesta, kiusaamisesta tai päihteistä, apua ei tarvitse jäädä odottamaan yksin. Tukea on saatavilla matalalla kynnyksellä.
Asioi OmaKeusotessa
OmaKeusotessa voit ottaa yhteyttä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajiin, opiskeluhuollon kuraattoreitteihin ja psykologeihin, kasvatus- ja perheneuvontaan sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin.