Siirry sisältöön

Tukiperheeksi

Haluaisin ryhtyä tukiperheeksi, mutta minua mietityttää lasten huoltajien tilanne, mikäli heidän kauttaan kohdistuu epäasiallista käyttäytymistä omaa perhettä kohtaan.

Tukiperheissä käyvillä lapsilla on yleensä sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, toisinaan lastensuojelun asiakkuus. Lasten vanhemmilla voi olla erilaisia haasteita jaksamisen kanssa tai kotitilanteet voivat olla haastavat. Mikäli lapsen huoltajista olisi vaaraa tukiperheelle, ei lasta voida tukiperheeseen laittaa, vaan sitä varten on omia palveluita tarjolla. Tukiperhetoiminta on aina vapaaehtoista lapselle ja hänen huoltajilleen. Yhteistyö sujuu tukiperheen ja lapsen huoltajien välillä yleensä hyvin.

Haluaisin ryhtyä tukiperheeksi yksin, pitääkö puolisoni osallistua valmennukseen?

Mikäli samassa taloudessa asuu kaksi aikuista, tulee molempien osallistua valmennukseen. Tukiperhetoiminta ei voi olla vain yhden perheenjäsenen juttu, koska lapset tulevat koko viikonlopuksi perheen kotiin ja elämään. Mikäli puolisot asuvat eri osoitteissa, mutta tosiasiallisesti ovat tulevien tuettavien lasten elämässä mukana, velvoitetaan silloinkin molemmilta tukiperhevalmennukseen osallistumista. Mikäli joku perheenjäsen ei halua ryhtyä tukiperheeksi, voi tukihenkilötoiminta olla sopiva vapaaehtoistyön muoto. Tukihenkilöt tapaavat lasta muutaman tunnin kerrallaan kodin ulkopuolella. Katso lisää tukihenkilötoiminnasta esim. Pihlajan nettisivujen kautta.

Minulla on sosiaalialan koulutus tai työskentelen lasten parissa, pitääkö minun käydä tukiperhevalmennus?

Tukiperhevalmennus on tarkoitettu perheen molemmille aikuisille. Vaikka perheen molemmat aikuiset olisivat sosiaalialalla, velvoitetaan heiltä tukiperhevalmennus, koska valmennuksen tarkoitus on olla prosessinomainen koulutus, jossa pohditaan omia ja perheen valmiuksia toimia tukiperheenä. Valmennuksessa käydään läpi myös tukiperheen omien lasten näkökulmaa sekä saa tiedollista ymmärrystä lastensuojelusta ja sosiaalihuollosta. Mikäli perhe hyväksytään tukiperheeksi, tukiperhevalmennuksesta saa todistuksen mahdollista myöhempää käyttöä varten. Mikäli perhe on käynyt sijaisperheille suunnatun PRIDE-valmennuksen, ei tukiperhevalmennusta tarvitse käydä.

Haluaisin tehdä työkseni tukiperhetoimintaa, onko se mahdollista?

Tukiperhetoiminta on vapaaehtoistoimintaa, josta maksetaan palkkio ja kulukorvaus sekä kilometrikorvaus lapsen hausta ja viennistä. Kulukorvaus on tarkoitettu lapsesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen. Ajantasaiset palkkiot näet Pihlajan nettisivujen kautta. Tukiperhetoiminta ei ole työsuhde ja suurin osa tukiperheistä ottavat lapsia luokseen vapaa-ajallaan oman työn ohella. Pihlajan kautta lapsia voi tulla tukiperheeseen yleensä enintään neljä lasta kerrallaan. Tukiperhetoiminta tapahtuu viikonloppuisin ja lasten lomien aikana, joten kokoaikatyöksi tukiperhetoiminta ei sovellu. Lisäksi tukiperhetoiminta on vapaaehtoista myös lapselle ja hänen huoltajilleen, ja tukiperheelle maksetaan vain toteutuneista päivistä, joten tukiperheelle toiminnasta saatavat palkkiot eivät ole varmaa tuloa.

Olen jo eläkkeellä, mutta haluaisin toimia tukiperheenä, onko se vielä mahdollista?

Monella lapsella ei ole mummolapaikkaa, ja siksi myös vanhempia tukiperheitä tarvitaan lapsille. Pihlajassa ei ole yläikärajaa tukiperheelle, kunhan tukiperheen terveys ja fyysinen kunto takaa turvallisen hoidon lapsille.

Minulla ei ole puolisoa, voinko silti toimia tukiperheenä?

Tukiperheenä voi toimia, vaikka asuisi yksin tai olisi itse yksinhuoltajana. Pihlajan kautta yhden aikuisen tukiperheessä voi käydä korkeintaan kolme tuettavaa lasta, yleensä mieluummin vähemmän, omien lasten lukumäärä ja tarvitsevuus huomioiden. Tukiperhettä tarvitsevat lapset ovat usein vaativampia ja tarvitsevat aikuisen huomiota enemmän, joten lapsimäärää tukiperheessä on rajoitettu.

Meillä ei ole lapsia, voinko silti ryhtyä tukiperheeksi?

Tukiperheeksi voi ryhtyä myös lapseton pariskunta. Toiset lapset tarvitsevat enemmän aikuisten huomiota, joten näille lapsille on tärkeä mahdollisuus saada kahden aikuisen huomiota ja läsnäoloa, kun muita lapsia ei ole sitä jakamassa.

Minkä ikäisiä lapsia tukiperheissä käy?

Lapset ovat pääsääntöisesti 3–12-vuotiaita. 

Kuinka usein lapset käyvät tukiperheen luona ja kauanko tukisuhde kestää?

Lapset käyvät tukiperheessä yleensä yhden viikonlopun kuukaudessa. Tämän lisäksi lapsen tarpeen ja tukiperheen mahdollisuuksien mukaan lapselle voidaan myöntää enintään 10 lisäpäivää vuodessa loma-ajoille. Tukiperhesuhteen kesto riippuu lapsen elämäntilanteesta ja tuen tarpeesta. Tukiperhepalvelun tarvetta arvioidaan vähintään vuoden välein.