Siirry sisältöön

Me ollaan Keusote: Työn vaihtelevuus kiinnostaa kotihoidon työntekijöitä

Lähihoitaja Heli Uronen on työskennellyt säännöllisessä kotihoidossa lähes valmistumisestaan saakka. Hoitoala ja ikäihmiset ovat tuntuneet Urosesta aina omalta jutulta. Sarlotta Leinonen sai ensimmäisen kosketuksensa hoitotyöhön jo yläasteella. Nykyään Leinonen työskentelee lähihoitajana ja varahenkilönä kotihoidon resurssipoolissa.

”Suoritin yläasteen työelämään tutustumisen äitini työpaikalla palvelutalossa ja kiinnostuin lähihoitajan työstä. Tein ensimmäisen hoitoalan työharjoittelun kotihoidossa ja sille tielle olen jäänyt. Olen kokeillut välillä muutakin, mutta aina jokin vetää minut tänne takaisin”, Leinonen kertoo.

Myös Uronen kertoo kokeilleensa pian valmistumisensa jälkeen työtä palveluasumisyksikössä, mutta päätyneensä takaisin kotihoitoon. Kotihoidossa hän nauttii työn vaihtelevuudesta, itsenäisyydestä ja monipuolisuudesta.

– Yksikään työpäivä ei ole samanlainen, mikä sopii luonteelleni. Pitää olla pikkaisen verenpaine koholla,

Uronen nauraa.

Leinosen vastaus työnsä parhaimpiin puoliin ja kotihoidon valintaan on selkeä: vaihtelevuus. Vaihtelevat maisemat ja asiakkaat saivat Leinosen hakeutumaan myös varahenkilöksi.

– Työssäni kohtaan lähes päivittäin uusia asiakkaita ja asioita, joiden avulla voin ylläpitää ammatillista osaamistani,

Leinonen kertoo.

Monipuoliset ja haastavat tilanteet sekä työssä onnistumiset innostavat

Urosen mukaan työpäivät sisältävät asiakaskäyntien lisäksi muun muassa lääke- ja hoitotarviketilausten tekoa, autolla ajamista, asioiden hoitamista puhelimella sekä muuta asiakkaiden asioiden hoitoa.

Hoitajien saatavuushaasteet ovat vaikuttaneet myös kotihoidossa kiireeseen ja toimistolla näkyy usein sijaisia. Uronen suosittelee kuitenkin kotihoitoa heille, jotka eivät halua tylsiä työpäiviä.

– Nautin työssäni asiakkaiden kohtaamisesta heidän kotonaan. Pidän heidän elämänasenteestaan ja siitä, että voin olla heille avuksi,

Uronen toteaa.

”Parhaimmillaan kuvaisin kotihoitoa päiviksi, kun kohtaan työkavereita ja kuulen heidän äänestään iloa siitä, kuinka he ovat saaneet hoidettua asiakkaan asioita. Haastavissa tilanteissa apua ja tukea voi kysyä tiimiltä, jonka kanssa asia selvitetään yhdessä”, Uronen kertoo.

Myös Leinonen nauttii onnistumisista työssään. ”Uusien ja haasteellisten asioiden kohtaaminen sekä niissä onnistuminen ja oppiminen motivoivat. Tarvittaessa apua saa tiimiltä”, Leinonen sanoo.

– Olen tyytyväinen, että olemme pitäneet kiinni tiimipalavereista. Niiden merkitys on tärkeä, jotta kaikki saavat äänensä kuuluviin. Työ on toisinaan myös kuormittavaa ja on tärkeää, että asioita pystyy jakamaan muiden kanssa ja saamaan apua,

Leinonen toteaa.

Kesäpäivät ovat kotihoidossa parasta

Kesäpäivät kotihoidossa ilahduttavat sekä Urosta että Leinosta. ”Kesät ovat parhaita tässä työssä. Asiakaskäyntien välissä voi nauttia kesäilloista ja auringon paisteesta”, Uronen sanoo. “Taukoni eivät ole sidottu tiettyyn paikkaan toimistolla, vaan kesällä voin viettää taukoni jossain kivassa paikassa”, Leinonen kertoo.

Kaksi hoitajaa toimistotiloissa.
Monipuoliset ja haastavat tilanteet sekä työssä onnistumiset innostavat kotihoidon hoitajia.