Siirry sisältöön

Yhteinen projekti luo merkitystä sekä asiakkaille että henkilöstölle

Mesikämmen taidenäyttelyssä esillä ollut teos, joka esittää haita.

Mesikämmenen taidenäyttelyssä sukellettiin aaltoihin: yhteinen projekti voimaannuttaa sekä asiakkaita että työntekijöitä.

Mäntsälässä sijaitsevassa kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoimintaa tarjoavassa Mesikämmenessä tutkittiin joulun alla yhdessä tehtyä maalausta ja pohdittiin, mitä siitä tulee kenellekin mieleen. Meri! Myrskyävä meri näkyi monen mielestä abstraktin teoksen kulmassa voimakkaana. Tästä alkoi projekti, joka huipentui keväällä taidenäyttelyyn ja tapahtumapäiviin Mäntsälän keskustassa.

Mesikämmen taidenäyttelyssä esillä ollut teos, joka esittää laivaa

Mesikämmenessä asiakkailla on iso rooli toiminnan suunnittelussa. Näyttelyyn tai tapahtumaan tähtäävät projektit suunnitellaan alusta lähtien yhdessä yhteisiä ratkaisuja ja yksilöllisiä valintoja tehden. Tavoitteena on kunkin ryhmäläisen toimintakyvyn edistäminen ja heidän työelämävalmiuksiensa vahvistaminen.

– Moni meidän asiakkaamme on kiinnostunut tapahtumien tuottamisesta ja esimerkiksi kahvilatoiminnasta. Samalla taiteen tekeminen on monelle sekä hieno mahdollisuus että tapa tulla näkyväksi. Meriaiheisen taidenäyttelyn järjestämisessä yhdistyvät nämä kaikki,

Mesikämmenen tiimivastaava Merja Kutvonen kertoo taidenäyttelyn avajaispäivänä.

Näkyväksi voi tulla myös taiteen kautta

Taidenäyttelyn avajaispäivänä on innostunut tunnelma. ”Eiks tämä ole aika hieno” kuuluu toisesta nurkasta ja ”aika hemmetin hieno” toisesta nuoren miehen sanoittamana. Kutvonen jakaa tehtäviä, että kahvila saadaan valmiiksi ennen ensimmäisten vieraiden tuloa.

Mesikämmenen asiakkaille yhteinen projekti on tärkeä. Yhteistä tavoitetta kohti meneminen lisää ryhmähenkeä, vahvistaa toverisuhteita ja kehittää työelämätaitoja.

– Tällaiset projektit, kuten taidenäyttely, ovat melkoisen voimaannuttavia asiakkaille. Nämä hetket ovat arvokkaita kokemuksia ryhmäläisille, koska niiden avulla pääsee pohtimaan, voisiko joskus olla ikiomassa ulkopuolisessa työssä. Tai jos se ajatus odottaa vielä omaa aikaansa, voi yhteisten tapahtumien kautta nauttia yhteiskunnan jäsenenä toimimisesta ryhmässä. Ja alkuun esillä voi olla vaikkapa vain taiteen keinoin – pääasia on näkyä itselleen sopivalla ja mieluisalla tavalla,

Kutvonen kertoo.

Ankkurin tiloissa on monenlaista meriaiheista taidetta hurjasti irvistävästä haista merenneitoon asti – kaikkea abstrakteista maalauksista kolmiulotteisiin, kekseliäitä materiaaleja yhdistäviin teoksiin. Odottavasta tunnelmasta ei jää epäselväksi, kuinka tärkeä tilaisuus on asiakkaille, mutta tärkeä se on myös työntekijöille. Ohjaaja Hanna Viita huikkaa kahvilavalmistelujen lomasta:

– Onhan tällä iso merkitys myös meille työntekijöille, tämä on voimaannuttavaa myös meille. Arjessa meillä työntekijöillä on omat asiakasryhmämme, joten nämä yhteiset projektit yhdistävät meitä työntekijöitäkin. Tämä on tiimityön kannalta tärkeää, vahvistaa yhteistoimijuutta.

Mesikämmenen taidenäyttelyssä esillä ollut abstrakti maalaus.

”Tää onnistui kyl tosi hyvin!”

Mesikämmenen tapahtumassa esiintyvät myös asiakkaista koostuva Korven kuningas -bändi ja lauluyhtye. Lauluyhtye on viime syksynä perustettu ja bändillä on jo pidempi historia.

– Aluksi pari kaveria kävi minun kanssani juttelemassa, että tykkäävät musiikista. Tauoilla musisoitiin heidän kanssaan yhdessä, ja pikkuhiljaa siihen tuli muitakin, ensin kuuntelemaan ja sitten osallistumaan. Lopulta syntyi Korven kuningas,

Kutvonen kertoo.

Kutvonen innostuu muistelemaan asiakkaan kanssa, mistä Korven kuningas sai nimensä, ja käy ilmi, että itse asiassa koko yksikön nimi, Mesikämmen, on asiakkaiden keksimä.

– Tutkimme vähän enemmänkin, mitä kaikkia nimiä karhulla on ollut ja myös erilaisia kalevalaisia nimiä. Sieltä löytyi bändille nimi, Korven kuningas,

Kutvonen kertoo.

Jo ennen tilaisuuden virallista alkua käy ulko-ovi tiuhaan tahtiin. Vieraita tervehditään iloisesti ja soittimia otetaan esille. ”Tää onnistui kyl tosi hyvin”, kuuluu jostain kohta avautuvan kahvilan suunnalta. Niin onnistui!

Mesikämmenen meriaiheinen taidenäyttely ja siihen liittyvät tapahtumapäivät järjestettiin Mäntsälän seurakunnan Ankkurin tiloissa keskiviikkona 26.4. ja tiistaina 2.5. Lisäksi osa teoksista oli esillä Ankkurin ikkunassa 19.4.–8.5. ohikulkijoiden iloksi.