Suun terveydenhuollon jononpurku etenee – Vastaanottoajan voi saada asuinkuntansa ulkopuolelle

Suun terveydenhuollon kiireettömät vastaanottopalvelut ovat olleet jo pidempään ruuhkautuneet. Hankalin tilanne on tällä hetkellä Järvenpäässä ja Hyvinkäällä, joissa tarkastusjono on pisimmillään puoli vuotta. Pahoittelemme pitkään jatkunutta ruuhkatilannetta.
Jokaiselle tarkastusjonossa olevalle asiakkaalle annetaan tarkastusaika jonojärjestyksen mukaisesti. Tarjoamme ensimmäistä vapaata aikaa Keusoten hammashoitoloista. Voimme siis tarjota aikaa muuhunkin kuin asiakkaan oman asuinkunnan hammashoitolaan, jotta hoito ei entisestään viivästyisi.
Jos tarkastuksessa havaitaan tarvetta erillisille hoitokäynneille, toteutetaan ne samassa hammashoitolassa, jossa tarkastus on tehty. Aikaisemmat potilastiedot ovat henkilöstömme käytettävissä hammashoitolasta riippumatta.
Asiakas voi halutessaan kieltäytyä vastaanottamasta tarjottua tarkastusaikaa, jos se osoitetaan muuhun kuin hänen oman kotikuntansa hammashoitolaan. Pyydämme kuitenkin huomioimaan, että tarjotusta vastaanottoajasta kieltäytyminen pidentää jonotusaikaa.
Olemme yhteydessä asiakkaisiin tarkastusajan varaamiseksi puhelimitse kaksi kertaa. Jos emme tavoita asiakasta, lähetämme vastaanottoajan kirjeitse kotiosoitteeseen. Varatusta ajasta ilmoitamme vähintään neljä viikkoa etukäteen. Varatun ajan voi tarvittaessa vaihtaa tai perua.
Lisätietoja:
