Siirry sisältöön

Mediatiedote: Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksu sujui hyvin

Perjantai 13.1.2023 oli Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) ensimmäinen palkanmaksupäivä. Palkanmaksu sujui ilman suurempia ongelmia.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyi 1.1.2023 noin 4000 työntekijää yhdeksältä eri työnantajalta. Työntekijöiden tietojen siirtäminen useammasta eri lähteestä hyvinvointialueen järjestelmiin on ollut iso urakka, mutta palkanmaksupäivänä ei ole tietoa, että keneltäkään olisi jäänyt palkka saamatta.

Ensimmäiseen palkanmaksupäivään varauduttiin Keusotessa suunnitelmallisella tietojen siirtämisellä, järjestelmällisellä tietojen tarkistamisella sekä varautumisella mahdollisten virheiden välittömään korjaamiseen.

Sujuva palkanmaksu hyvän suunnittelun ansiota

Keusoten vakituinen henkilöstö sai palkkalaskelmat keskiviikkona, ja palkanmaksupäivä on perjantai. Yksittäisten henkilöiden kohdalla esiintyneet pienet virheet on huomattu ja korjattu, joten palkka näidenkin osalta maksetaan oikein ja oikeana päivänä.

– Henkilöstömme on tehnyt ison työn sen eteen, että palkanmaksu sujui näin hyvin. Työntekijöiden tietojen siirtäminen hyvinvointialueen järjestelmiin on suunniteltu hyvin ja henkilöstö on tehnyt ison urakan tietojen tarkistamisessa ennen palkanmaksupäivää. On hyvä, että on pystytty nopeasti tarttumaan ja korjaamaan esiin nousseet pienet virheet, ja jos vielä jotakin yksittäisiä virheitä nousee esiin, ne korjataan myös nopeasti,

kertoo vt. hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen.

Ainoa, isompaa työntekijäjoukkoa koskeva ongelma on ollut ammattiliittojen jäsenmaksujen maksaminen. Teknisen ongelman vuoksi jäsenmaksua ei saatu maksettua kaikilta osin virheettömästi, mutta tämä korjataan seuraavan palkanmaksun yhteydessä.

– Pienistä teknisistä ongelmista huolimatta ensimmäinen palkanmaksu sujui muutoksen kokoluokkaan nähden hyvin, ja tästä haluan kiittää henkilöstöämme,

Komulainen toteaa.

Lisätiedot:

Mikko Komulainen
vt. hyvinvointialuejohtaja
p. 0447161735
mikko.komulainen@keusote.fi