Influenssa- ja koronarokotusten puhelinajanvarauksessa ruuhkaa – varaa aika ensisijaisesti sähköisesti
Influenssa- ja koronarokotusten puhelinajanvaraukseen on tullut viime päivinä runsaasti puheluita, joiden vuoksi takaisinsoitoissa on tällä hetkellä useamman päivän viive. Purkaamme jonoja arki-iltaisin ja lisäksi lauantaina 4.11. Varauduthan, että takaisinsoitto rokotuspalveluistamme voi tulla myös virka-ajan ulkopuolella.
Suosittelemme varaamaan ajan ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta.
Varaa aika puhelimitse vain, jos et voi asioida sähköisesti, yli 12-vuotiaalla lapsellasi ei ole pankkitunnuksia tai kyseessä on muu puolesta-asiointi. Sähköisessä ajanvarauksessa on varattavissa kaikki samat rokotusajat kuin mitä työntekijämme voivat tarjota puhelinajanvarauksessa.
Sähköisessä ajanvarauksessa runsaasti vapaita rokotusaikoja – avaamme kaikki rokotusajat käyttöön rokotteesta riippumatta
Palvelussa on erikseen varattavissa aikoja influenssa- ja koronarokotteelle sekä molemmille rokotteille. Tätä jaottelua on käytetty, jotta rokotteita on pystytty varaamaan terveysasemille mahdollisimman tarkat määrät. Tästä jaottelusta on nyt luovuttu, ja aikuisille ja yli 7-vuotiaille lapsille voit varata minkä tahansa vapaana olevan rokotusajan tarvitsemastasi rokotteesta riippumatta. Mikäli et löydä vapaita aikoja influenssarokotukselle, voit varata influenssarokotusta varten myös koronarokotusajan tai influenssa- ja koronarokotusajan. Kaikkia rokotusaikoja voi siis varata jatkossa ristiin.
Voit varata ajan mille tahansa terveysasemalle kotikunnastasi riippumatta. Jos omalle terveysasemallesi ei ole saatavilla aikaa lähipäivinä tai muuten haluamanasi ajankohtana, kannattaa tarkistaa myös muiden terveysasemien tilanne. Näet kaikki Keusoten alueen vapaat ajat valitsemalla Toimipiste-valikosta Kaikki toimipisteet.
Uuden sähköisen ajanvarauksemme kalenterissa ei ole vielä toiminnallisuutta, joka näyttäisi suoraan päivät, jolloin vapaita aikoja on varattavissa. Tämän vuoksi aikoja tulee etsiä päiväkohtaisesti. Jos haluat varata ajan tietylle terveysasemalle, aikojen selaamista helpottaa, kun etsit vapaita aikoja vain seuraavilta terveysasemakohtaisilta rokotuspäiviltä:
• Hyvinkää, Etelä-Tuusula (Hyrylä) ja Järvenpään JUST: maanantai–perjantai
• Nurmijärven kirkonkylä ja Klaukkala: maanantai ja tiistai
• Mäntsälä ja Kellokoski: keskiviikko ja perjantai
• Rajamäki: keskiviikko
• Pornainen: torstai
• Jokela: perjantai
Näin varaat ajan sähköisessä ajanvarauksessa
Tunnistaudu palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Jos Suomi-fi-tunnistautumisessa ilmenee ongelmia, useimmiten uudelleen kirjautuminen auttaa.
Valitse päävalikosta Ajanvaraus (kuvan kohta 1). Valitse palvelun alasvetovalikosta (2) haluamasi rokote tai rokotteet eli influenssa, korona tai influenssa ja korona. Jos et löydä aikoja haluamallesi rokotteelle, vaihda valikosta toinen palvelu. Voit siis valita minkä tahansa rokoteajan tarvitsemastasi rokotteesta riippumatta.
Jos haluat tarkastella vain yhden terveysaseman vapaita aikoja, valitse toimipisteen alasvetovalikosta (3) haluamasi toimipiste.
Valitse kalenterista (4) sinulle sopiva vapaa aika. Jos valitsemallasi päivällä ei näy vapaita aikoja, valitse kalenterista toinen päivä. Voit joutua selaamaan kalenterista useita päiviä löytääksesi vapaan ajan.
Varaa haluamasi aika painikkeesta Varaa aika (5). Varaamasi aika siirtyy kohtaan Aikajana (6), jota kautta voit tarvittaessa tarkistaa varaamasi ajan. Varatusta ajasta ei tule erillistä vahvistusta tekstiviestillä tai sähköpostitse.
Kohdasta Aikajana voit myös siirtää tai perua varaamasi ajan. Huomioi että varattua aikaa voi siirtää vain samalla rokotuspisteellä. Jos haluat vaihtaa rokotuspistettä, peru jo varaamasi aika ja varaa uusi aika.
