Siirry sisältöön

Tutkijan ohjeet

Tutustu tutkijan ohjeisiin ja lomakkeisiin! Huomioithan, että kaikkiin Keusotessa tehtäviin tutkimuksiin tulee hakea tutkimuslupaa.

Tutkimusluvan hakeminen

Kaikkiin Keusotessa tehtäviin tutkimuksiin tulee hakea tutkimuslupaa. Tutkimuslupaa tulee hakea kaikkiin julkaistaviksi tarkoitettuihin tutkimuksiin, opinnäytetöihin, yhteistyö hankkeisiin ja kehittämistehtäviin Keusoten tutkimuslupahaku -lomakkeella. Tutkimuslupaa tulee hakea tutkijan tai tutkimuslaitoksen intresseistä tehtävää tutkimusta tai selvitystä varten. Lupakäytäntö koskee myös kysely- ja haastattelututkimuksia. Tutkimuslupaa ei tarvita yksittäisiin kirjallisuuskatsauksiin.

Aineiston keruuta ei voi aloittaa ennen kuin tutkimuslupa on myönnetty.

Tutkimukselle tulee olla oma yhteyshenkilö. Yhteyshenkilö toimii Keusoten edustajana tutkimuksessa ja auttaa tarvittaessa käytännönjärjestelyissä.

Eettisen arvioinnin tarve tulee huomioida kaikissa tutkimuksissa ja hankkeissa. Eettisestä arvioinnista saa lisätietoa esimerkiksi Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (HUS) ja Tietosuojavaltuutetun toimiston sivuilta. Tutkimuksen niin edellyttäessä eettisen toimikunnan lausunto liitetään osaksi tutkimuslupa-hakemusta.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa tutkimuksissa ja hankkeissa tulee huomioida, että alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten kohdalla huoltajilta pyydetään nimenomainen suostumus tapahtuvaan tutkimukseen osallistumiseen. Jos huoltaja ei anna lupaa, kyseinen lapsi/nuori ei voi osallistua tutkimukseen. 15-17-vuotiaat nuoret voivat osallistua tehtävään tutkimukseen omalla suostumuksellaan, mutta huoltajia tulee tiedottaa ennalta tutkimuksesta.

Tutkimuslupaa haetaan Tutkimuslupahakemus-lomakkeella ja siihen liitetään aina tutkimussuunnitelma. Varmista, että kaikki tarvittavat tiedot ja liitteet ovat mukana hakemusta lähettäessä. Tutkimusluvan hakija sitoutuu perehtymään tietosuojaa ja henkilötietojen käsittelyä koskevaan lainsäädännön, erityisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain, henkilötietojen käsittelylle asettamiin vaatimuksiin sekä vastuuseen tietojen lainmukaisesta käsittelystä.

Asiakas- ja potilastietoihin kohdistuvaa tutkimustoimintaa ohjaa toisiolaki. Toisiolain alainen tieteellinen tutkimus Keusotessa.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely

Tutkimuslupahakemus toimitetaan sähköpostitse Keusoten kirjaamoon, kirjaamo@keusote.fi

Varmista vielä, että pyydetyt yhteyshenkilötiedot on täytetty ja tutkimuslupahakemuksen sekä tutkimussuunnitelman lisäksi koossa ovat tarpeelliset liitteet.

Käsittelyaika

Toimita tutkimuslupahakemus hyvissä ajoin, sillä tutkimuslupahakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä noin 2-5 viikon kuluessa. Huom. juhannuksen ja elokuun alun välisenä aikana emme käsittele lupahakemuksia. Mikäli tutkimuksessa käsitellään erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvaa henkilötietoa (ks. Tietosuojalaki 1050/2018, 31 §), voi käsittelyaika olla pidempi. Puutteellinen hakemus tai puuttuvat liitteet viivästyttävät käsittelyä.

Tutkimuslupapäätös toimitetaan hakijalle sähköisesti.

Muutos tutkimuslupaan

Tutkimuslupaan haetaan muutosta jos esimerkiksi tutkimusmenetelmä tai -kohderyhmä muuttuu merkittävästi tai tutkimuksesta vastaava tutkija vaihtuu. Muutoslupaa haetaan myös, jos luvan voimassaoloaika päättyy tai rekisteriaineiston käsittelyyn tulee uusia henkilöitä. Muutoshakemukseen liitetään muuttuneet/uudet liitteet

Valmiin tutkimuksen palautus

Palauta valmistunut työ sähköpostitse pdf-muodossa ja ilmoita samalla mahdollisen tutkimusrekisterin hävittämisestä Keusoten kirjaamoon, kirjaamo@keusote.fi

Lähetä lupahakemukset

kirjaamo@keusote.fi Sandelininkatu 1, PL 46, 05800 Hyvinkää

Lisätietoja