Siirry sisältöön

Palveluhakemisto

Kuljetuspalvelu

Kuljetuspalvelu henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tms. syyn perusteella. Kuljetuspalvelu on tarkoitettu asiointi-, virkistys ja vapaa-ajan matkoihin.

Sosiaalipäivystys

Sosiaalipäivystys huolehtii ihmisistä, kun tilanne vaatii kiireellistä ja välttämätöntä apua sosiaalisissa hätä- ja kriisitilanteissa.

Ikäihmisten päiväaikainen toiminta

Palvelu on suunnattu kotona asuville ikäihmisille, joilla on liikkumiseen, arjen toimiin, sosiaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin tai muistiin liittyviä tuen tarpeita.

Ikäihmisten neuvonta ja ohjaus

Ota yhteyttä, kun sinua askarruttaa jokin omaan tai läheisen ihmisen ikääntymiseen, arkeen tai toimintakykyyn liittyvä asia. Tarjoamme myös konsultaatiota ammattilaisille.

Muistitutkimukset ja hoito

Hakeudu muistitutkimukseen jo muistiongelmien varhaisessa vaiheessa. Muistitutkimus voidaan aloittaa omalla terveysasemallasi hoitajan vastaanotolla.

Perhehoito ikääntyneille

Perhehoidossa ikäihminen saa tarvitsemaansa hoivaa ja huolenpitoa perhehoitajan luona tai omassa kodissa. Perhehoito voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista palvelua. Perhehoitajina toimivat ikäihmisen perhehoidon ennakkovalmennuksen käyneet perhehoitajat.

Veteraanipalvelut

Rintamaveteraanit ja sotainvalidit voivat saada kotona asumista tukevia sosiaalipalveluja ja kuntoutusta. Palvelut perustuvat henkilökohtaiseen palvelutarpeen arviointiin.

Kriisityö

Ota yhteyttä, jos sinua tai läheistäsi on kohdannut äkillinen kriisi, onnettomuus tai muu yllättävä ja järkyttävä tapahtuma ja tarvitset ammattilaisen apua tai tukea.

Kotiapupalvelu

Kotona asumista helpottavia tukipalveluita voivat saada asiakkaat, joiden toimintakyky on heikentynyt. Kotiapupalvelu voi olla esimerkiksi asiointi-, saatto- ja ulkoilupalvelua, siivouspalvelua sekä apua ruuanvalmistamiseen ja vaatehuoltoon.

Turvapalvelu

Turvapalvelu lisää turvallisuuttasi ja vähentää huoltasi, kun toimintakykysi on alentunut, pelkäät kaatumista tai sairaskohtausta, tai sinulla on muistisairaus. Turvapalveluun sisältyy hälytinlaite (turvapuhelin), hälytysnappi yhteydenottoa varten sekä hälytysten vastaanotto. Palveluun on saatavana erilaisia lisälaitteita.

Apuvälinepalvelut

Kun toimintakykysi on heikentynyt, voit tarvita apuvälineen. Ota meihin yhteyttä apuvälinetarpeesi arviointia varten.

Hoitotarvikejakelu

Hoitotarvikkeilla edistetään kotihoitoa ja terveydentilan seurantaa tai parannetaan toimintakykyä. Asiakkaalle jaettavia hoitotarvikkeita ovat mm. avanne-, haavanhoito-, diabetes-, urologiset ja uniapneatarvikkeet.

Kotihoito ikääntyneille, säännöllisen kotihoidon palvelu

Säännöllinen kotihoito on suunnattu pääsääntöisesti ikääntyneille henkilöille, jotka tarvitsevat säännöllistä hoivaa, huolenpitoa ja sairaanhoidollista apua kotona selviytymisen tueksi. Tilapäinen kotihoito on suunnattu lyhytaikaiseen hoidon tarpeeseen silloin, kun asiakas ei pysty itse tai saattajan avulla hakeutumaan terveydenhuollon palveluihin, tai tarvitsee tilapäistä apua sairaanhoidollisiin tarpeisiin.

Laboratorio

Voit asioida vapaasti valitsemassasi HUS-laboratoriossa. Asiointia varten tarvitset pääsääntöisesti ajanvarauksen.

Lyhytaikainen asumispalvelu ikääntyneille

Tarjoamme lyhytaikaista asumispalvelua 3–6 vuorokauden hoitojaksoina omaishoidon lakisääteisiin vapaisiin. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuksien mukaan yksilöllisen palvelupäätöksen mukaisia lyhytaikaisia hoitojaksoja. Lyhytaikainen asumispalvelujakso toteutetaan joko ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä, laitoshoidon yksikössä tai perhehoidossa.

Omaishoidon tuki

Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoito voi olla läheisen henkilön epävirallista hoitoa, hoivaa ja avustamista tai omaishoidon tuen piiriin kuuluvaa sopimusomaishoitoa. Sopimusomaishoidossa omaishoitajalle maksetaan hoitopalkkio.

Rokotuspalvelut

Ajankohtaista tietoa influenssa- ja koronarokotuksista. Saat terveysasemaltasi maksutta kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotteet. Muita rokotuksia saat omakustanteisesti.

Laitoshoito ikääntyneille

Ikäihmisten laitoshoitoa järjestetään vanhainkodeissa ja vastaavissa laitoshoidon toimintayksiköissä sekä terveyskeskusten vuodeosastoilla. Laitoshoito voi olla pitkäaikaista tai lyhytaikaista kuntouttavaa hoitoa.

Yhteisöllinen asuminen ikääntyneille

Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa henkilön hallinnassa on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa asukkaille on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. Asiakkaalle myönnetään tarpeen mukaisesti hoito ja huolenpito, sekä ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalvelut sekä toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta.

Ympärivuorokautinen palveluasuminen ikääntyneille

Ympärivuorokautinen palveluasuminen on suunnattu ikäihmisille, jotka tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Palveluun sisältyy ateria-, vaatehuolto-, peseytymis- ja siivouspalvelut. Asiakkaalle tarjotaan hoivakodissa kodinomainen, turvallinen ja virikkeellinen asuinympäristö.

Terveystodistuspalvelut

Sairauspoissaoloa, opiskelupaikkaa, eräitä vakuutuksia tai vastaavia varten saatat tarvita todistuksen.

Toimeentulotuki

Täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää erilaisista elämäntilanteista johtuviin menoihin, joihin Kela ei myönnä perustoimeentulotukea

Asuminen ja hoiva ikääntyneille

Kotona asumisessa on hyvä huomioida kodin esteettömyys tai pohtia omakustanteisia asumisen vaihtoehtoja esteettömissä asunnoissa tai palvelutaloissa. Keusoten ikääntyneiden asumispalvelujen kokonaisuuteen sisältyvät yhteisöllinen asuminen (ent. palveluasuminen), ympärivuorokautinen (ent. tehostettu) palveluasuminen ja lyhytaikainen hoito. Asumispalvelua voidaan järjestää Keusoten tai yksityisen palveluntuottajan tuottamana. Ympärivuorokautiset asumispalvelut on suunnattu asiakkaille, jotka tarvitsevat säännöllistä hoivaa, huolenpitoa sekä sairaanhoidollista apua.

Apua yksinäisyyteen

Koetko itsesi yksinäiseksi? Tiesitkö, että sosiaalinen aktiivisuus ja osallisuuden kokeminen ennalta ehkäisee ja vähentää muun …

Palveluseteli

Palvelusetelit ovat vaihtoehto omalle palvelutuotannolle ja niiden avulla on tarkoitus täydentää Keusoten omaa palvelutuotantoa.

Kotona asumista tukevat palvelut

Kotona asumista tukevien palvelujen tavoitteena on tukea ja edistää alueen asukkaiden mahdollisuutta asua turvallisesti omassa kodissaan.

Yksityiset ostoasumispalvelut ja valvonta

Keusote vastaa yksityisissä asumispalveluissa asuvien ikäihmisten hoidon laadun valvonnasta. Ostoasumispalveluiden yksiköissä tarjotaan sekä yhteisöllistä asumista että ympärivuorokautista palveluasumista.

Kysy neuvoa chatissa

Uudistetuissa reaaliaikaisissa chateissa asiakkaille vastaavat Keusoten ammattilaiset arkisin klo 9–11. Tältä sivulta löydät tarkemmat kuvaukset …

Esteetön asuminen

Esteetön asuminen voi olla asumista omassa kodissa, johon voi tehdä muutostöitä. Vaihtoehtoisesti voi hakeutua uuteen esteettömään asuntoon.

Asuminen senioreille

Tältä sivulta löydät palvelutaloja, joihin voit hakeutua asumaan omakustanteisesti.

Suolistosyöpien seulonta

Suolistosyövän seulontaan kutsutaan 60-70-vuotiaat parillisia vuosia täyttävät. Saat seulontakutsun postitse kotiin.

Tukea teknologiasta

Teknologiset ratkaisut helpottavat arkea erityisesti silloin, kun toimintakyky on alentunut. Sivulla esitellään erilaisia teknologiaratkaisuja, joita kuntalainen voi hankkia pääsääntöisesti omakustanteisesti.

Kauppapalvelu

Kauppapalvelu on yksityisten yritysten tuottamaa palvelua, joka sisältää ruuan ja kaupan valikoimiin kuuluvien päivittäistavaroiden tilauksen, …

Kestävä kasvu -hanke (RRP2)

Hankkeen tavoitteina on hoito-, palvelu- ja kuntoutusvelan purkaminen, vaikuttavan sosiaali- ja terveydenhuollon kohdentaminen haavoittuvassa asemassa olevaan väestöön sekä hoitotakuun toteutuminen.