Siirry sisältöön

HUS tiedottaa: Ajanvaraustoimintaa lisätään HUS-laboratorioissa kesän jälkeen

Kuvassa hoitaja ottaa verinäytettä asiakkaalta laboratoriossa. Kuva: HUS Diagnostiikkakeskus / Markus Sommers.

HUS Diagnostiikkakeskus tarjoaa laboratorioasiakkailleen enenevässä määrin ajanvarausaikoja näytteenottopisteissään. Kesän jälkeen myös ilta- ja viikonloppuaikoja lisätään.

HUS Diagnostiikkakeskuksen tavoitteena on lisätä ajanvaraustoiminta 70 %:iin, mikä oli kyselyn perusteella myös laboratorioasiakkaiden toive. Asiakkaita ja terveydenhuollon henkilöstöä on tiedotettu aktiivisesti ajanvaraustoiminnan lisäämisestä.

”Ennen kesää meillä oli HUS-laboratorioissa ajanvarausasiakkaita 48 %. Tällä hetkellä heitä on jo 56-57 %. Olemme siis onnistuneet lyhyessä ajassa lisäämään ajanvaraustoimintaa merkittävästi”, kertoo ylihoitaja Tuija Ohranen.

Syksyllä ajanvaraustoimintaan satsataan lisää ja tarjolle tulee myös enemmän ilta- ja viikonloppuaikoja. Tarkoitus on, että jatkossa ajanvarausajan saisi aina jopa samalle tai seuraavalle päivälle.

”Aamuruuhkat voi välttää parhaiten varaamalla ajan iltapäivälle. Paastoaminen ennen näytteenottoa on enää vain harvoin tarpeen, joten ajan voi varata myös illaksi. Ennen kuin varaa ajan, pitää laboratoriotutkimuksia varten olla aina lääkärin lähete”, neuvoo Ohranen.

Ajan voi kätevimmin varata verkosta itselle sopivaan laboratorioon (huslab.fi/ajanvaraus). Ajanvarauksen voi tehdä myös puhelimitse. Kiireellinen näytteenotto toimii edelleen vuoronumerolla.

”Osa laboratorioistamme on profiloitunut vain ajanvaraustoimintaan. Siksi asiakkaiden kannattaa aina varmistaa aukioloajan lisäksi jonotusmahdollisuus HUSin nettisivuilta (hus.fi/laboratoriot). Näytepurkkeja voi toki aina hakea ja palauttaa pelkästään ajanvarauksella toimiviin näytteenottoihin.”

Ohrasen mielestä ajanvaraustoiminnan lisääminen hyödyttää kaikkia: ”Asiakkaat välttyvät jonottamiselta, toiminnastamme tulee hallittavampaa, työntekijät ovat tyytyväisempiä ja infektioturvallisuus pysyy tiloissamme parempana.”

Lisätietoja:

Kuvassa laboratoriohoitaja ottaa verinäytettä asiakkaalta. Kuvaaja Markus Sommers.
Kuvassa hoitaja ottaa verinäytettä asiakkaalta laboratoriossa. Kuva: HUS Diagnostiikkakeskus / Markus Sommers.

Aiheeseen liittyvät palvelut