Siirry sisältöön

Palvelupaikkasivu uudistunut

Kuvassa hoitaja ja lääkäri keskustelevat kasvomaskit kasvoilla

Asiakaspalautteen kerääminen on osoittautunut erittäin hyödylliseksi uuden verkkosivuston kehittämisessä. Verkkosivut rakennettiin sillä ajatuksella, että palvelut pyrittiin saamaan hyvin esille ja löydettäviksi. Aika pian kuitenkin huomattin, että moni hakee suoraan sitä toimipistettä, josta tietää saavansa tiettyä palvelua, ja silloin palvelun yhteystietojen löytäminen osoittautuikin haastavaksi.

Toimipisteitä esittelevän palvelupaikkasivun rakennetta on saamiemme palautteiden ja asiakasyhteistyön pohjalta muokattu. Nyt kun sivustolta hakee palvelupaikkaa, vaikkapa terveyskeskusta, sivun oikeasta reunasta löytyvät kaikki palvelut, joita kyseisestä paikasta on saatavilla. Myös ajanvarausnumero tai sähköisen asioinnin linkki löytyy samasta kohdasta.

Sivusto kehittyy jatkuvasti, ja siinä työssä asiakaspalautteesta on suuri apu. Jokaisella sivulla on linkki, josta voi nopeasti antaa palautteen, ja toivomme myös jatkossa saavamme sitä kautta kehitysehdotuksia ja sivuston käyttäjien kokemuksia, joista on suuri apu kehitystyössä.