Siirry sisältöön

Kun työ kohtaa tekijänsä, kaikki voittavat

Kaksi miestä kaupan lastauslaiturilla kirkkaissa työvaatteissa.

Osatyökykyiselle henkilölle työllistyminen voi olla poikkeuksellisen haastavaa. Riittävällä tuella ja työn räätälöinnillä osatyökykyinen on kuitenkin täsmätyökykyinen, jolla on paljon potentiaalia ja annettavaa työmarkkinoille. Kaikkien työpanoksen ja työkyvyn hyödyntäminen on merkityksellistä sekä yhteiskunnallisesti, että henkilöiden itsensä elämänlaadun kannalta. Tässä artikkelissa esittelemme kaksi menestystarinaa osatyökykyisen henkilön onnistuneesta työllistymisestä.

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän eli Keusoten vammaispalveluilla on alueellaan kuusi työvalmentajaa. Asiakkaat ohjautuvat palveluun aina asiakasohjauksen ja sosiaalityön kautta. Työvalmentajat toimivat asiakkaidensa tukena ja ”rinnalla kulkijana” työnhakuun, työkykyyn ja työn tukemiseen liittyvissä asioissa. Työvalmentajat työskentelevät laajasti sekä sisäisen -että ulkoisen verkoston kanssa, jossa keskeinen toimija on työnantaja.

Työvalmennuksen tehtävänä on löytää asiakkaalle oikea ja tarpeellinen työ, kertoo työvalmentaja Kati Lappalainen. Tavoitteena on myös auttaa työnantajaa sopivan osaajan löytämisessä. Sijoittuminen työelämään lähtee työnantajan tarpeesta ja työtekijän taidoista.

HUS välinehuolto

Osana HUSin vastuullisuusohjelmaa HUSin välinehuolto Hyvinkään sairaalassa työllisti THL:n Iisisti töihin-hankkeen avustuksella kaksi osatyökykyistä. Toinen heistä on Juha Uusitalo. Juha tekee noin 20-tuntista työviikkoa, muun muassa lastaten sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden lähettämiä instrumenttien kuljetuslaatikoita nykyaikaisiin vaununpesukoneisiin. Tämä on osa välinehuollon standardoitua huoltoprosessia. Juha aloitti työssään helmikuussa, samoihin aikoihin, kun koko välinehuolto muutti uusiin tiloihin. Muutoksen keskelle saapuminen ei kuitenkaan ole menoa haitannut.

Mies sairaalan työntekijän suojavaatteissa.
Juha työn touhussa.

Välinehuollossa idea osatyökykyisten työllistämiseen syntyi sekä HUSin vastuullisuusohjelman, että henkilökunnan palautteen perusteella. He suoriutuvat hyvin monista osaston tehtävistä, jolloin koulutetuille ammattilaisille jää enemmän aikaa ydintehtäviensä hoitamiseen. Kun osatyökykyisten työllistäminen oli vielä kirjattu osaksi HUSin vastuullisuusohjelmaa, alkoivat palaset loksahdella paikoilleen. Välinehuollossa oli pohdittu jo valmiiksi listaa heille sopivista työtehtävistä, mutta lopullinen työnkuva ja työaika ovat räätälöity juuri Juhalle.

”Juha on ollut erittäin tervetullut lisä tiimiin”, toteaa välinehuollon osastonhoitaja Johanna Laine. ”Juha on suoriutunut annetuista työtehtävistä loistavasti, ja ylittänyt kaikki odotukset. Ennen kaikkea Juha on sulautunut osaksi työyhteisöä”. Johannan mukaan tästä on kiittäminen erityisesti henkilökunnan avoimuutta ja vastaanottavaa asennetta. Se ei ole aina mikään itsestäänselvyys. Juha on itsekin viihtynyt hyvin. Hän toivoo, että saa ensi vuonnakin jatkaa työtään HUSissa ja välinehuollossa ja Johanna on asiasta samaa mieltä.

Citymarket Järvenpää

Järvenpään Citymarket ja erityisammattiopisto Spesia ovat tehneet yhteistyötä jo kymmenisen vuotta. Spesiassa opiskelee paljon erityistä tukea tarvitsevia nuoria ja aikuisia, ja moni heistä on ottanut ensiaskeleensa kohti työelämää juuri Citymarketissa, mukaan lukien Oskari Leskelä. Oskari opiskelee Spesiassa työhön ja itsenäiseen elämään valmistavassa koulutuksessa, ja osana sitä hän tutustuu työelämään Citymarketissa. Kaupassa työskentelee paljon muitakin opiskelijoita ja harjoittelijoita, joten ei ole ihme, että myös spesialaiset ovat sopeutuneet hyvin joukkoon. Heitä on tälläkin hetkellä monissa eri työtehtävissä.

Tarkalleen ottaen Oskari työskentelee Citymarketin lastauslaiturilla erilaisten paluulogistiikan työtehtävien parissa. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa käytettyjen pakkausmateriaalien kierrättämistä, sekä rullakoiden ja muiden kuljetusyksiköiden ohjaamista takaisin kiertoon. Oskari aloitti työn osana ryhmää, mutta on erottunut joukosta edukseen. Jopa siinä määrin, että opiskeluihinsa kuuluvan työelämään tutustumisen jälkeen Oskari jatkaa kaupassa kesällä osa-aikaisena työntekijänä. Ei liene mikään yllätys, että Oskari on todellakin viihtynyt työssään.

Kolme miestä poseeraa. Kahdella on kirkkaan vihreät työvaatteet, yhdellä punainen t-paita.
Oskari (keskellä), Järvenpään Citymarketin myymäläpäällikkö Teemu Lähde ja Spesian ohjaaja Timo Lappeteläinen.

Myymäläpäällikkö Teemu Lähde kuvailee Spesian opiskelijoiden työpanosta tärkeäksi tueksi kaupan vakituiselle henkilökunnalle. Hän pitää osatyökykyisiä tarkkoina ja tunnollisina tekijöinä. He ovat suuri voimavara sopivissa töissä, ja niitähän Citymarketissa riittää, myös kaupan remontin jälkeen. Spesian ohjaaja Timo Lappeteläinen, joka on ollut yhteistyön alusta lähtien tärkeä linkki oppilaitoksen ja Citymarketin yhteistyössä, korostaa työllistymisen laaja-alaista vaikutusta osatyökykyisten elämään. Työtehtäviensä lisäksi he oppivat sosiaalista kanssakäymistä, rahankäyttöä ja ennen kaikkea itsenäistymistä. Hänen mukaansa työllistymisellä tulee varmasti olemaan näkyvä vaikutus myös Oskarin kykyyn elää itsenäistä elämää, koska viitteitä siitä on jo nähtävissä.

Tuetun työllistymisen kautta parhaassa mahdollisessa tilanteessa työsuhteesta tulee toistaiseksi voimassa oleva. Työnantaja saa organisaatioon sitoutuneen täsmäosaajan, ja työntekijä puolestaan saa alan palkkauksen mukaisen palkan ja eläkekertymän.