Siirry sisältöön

Tutustu Keusoten hoivakoteihin 360-asteen kuvien avulla

Tuusulan Riihikodon oleskelutila

Olemme kuvanneet Keusoten hoivakoteja yhteistyössä Hyrian mediaopiskelijoiden kanssa. Nyt voit tutustua hoivakotiemme tiloihin 360-asteen kuvien sekä valokuvien avulla. Hiirellä pyöriteltävä 360-asteen visualisointikuva on paras tapa hahmottaa tila kokonaisuudessaan.

Hoivakotiemme tiloja voi tarkastella Keusoten kuvasivustolla osoitteessa: https://keusote.kuvat.fi/kuvat. Valitse sivustolla Ikääntyneiden palvelut -kansio ja sen Hoivakodit-alakansio. Sivustolta löytyy kuvia Hyvinkään Kaunistosta, Ylähovista ja Sahanmäestä, Tuusulan Riihikodosta sekä Järvenpään Vaahterakodista.

– Virtuaalinen asumispalveluesittely on osa digisuunnitelmaamme. Kuvien tarve korostui, kun hoivakotiemme tulevilla asukkailla ja heidän omaisillaan ei ollut mahdollisuutta päästä ennakkoon tutustumaan tiloihimme koronapandemian vuoksi. Myöskään esitteissämme tai nettisivuillamme ei ollut riittävän monipuolisesti kuvia hoivakotiemme tiloista, sanoo ympärivuorokautisten palvelujen päällikkö Johanna Kiianmies.

Hoivakoteihin muuttavien asukkaiden lähiomaiset ovat Keusotelle tärkeitä yhteistyökumppaneita. Omaiset ovat yleensä mukana muuttoon liittyvissä käytännönjärjestelyissä. Lisäksi omaiset saattavat asua eri paikkakunnalla ja ovat monesti myös työssäkäyviä henkilöitä.

– Virtuaaliesittely on erinomainen keino tutustua asumispalveluyksikön tiloihin etukäteen, kun siihen on itsellä sopivin hetki. Lisäksi voimme hyödyntää kuvia opiskelijoiden ja työntekijöiden rekrytoimisen apuna, Kiianmies jatkaa.

Yhteistyö Hyrian mediaopiskelijoiden kanssa oli mukavaa ja joustavaa. Yhteistyömme tulee myös jatkumaan uuden aloittavan ryhmän kanssa.

–Tavoitteenamme on kuvata loputkin Keusoten hoivakodit viimeistään kevään 2023 aikana, summaa hoivakoti Sahanmäen palveluasumisen esimies Sini Liimatta.

Voit tutustua hoivakotiemme tiloihin tämän linkin kautta:

Kuvassa Hyvinkään Kauniston kuntosali.
Kuvassa Hyvinkään Kauniston kuntosali.