Siirry sisältöön

Sijaisvälityksemme täytti yhden vuoden!

Keusoten sijaisvälityksen toiminnan aloittamisesta tuli 17.5.2022 kuluneeksi vuosi. Hyvää syntymäpäivää sijaisvälityksemme!

Vuonna 2020 käynnistimme Keusotessa oman sijaisvälityksen kehitystyön. Työ eteni nopeasti, ja jo seuraavana keväänä 2021 ensimmäiset keikkatarjoukset lähtivät sijaisvälityksestä keikkalaisille.

Sijaisvälityksen käytöstä haluttiin alusta asti tehdä helppoa hyödyntämällä mahdollisimman paljon automaatiota. Haastatteluaikojen varaaminen suoraan järjestelmästä Teams-sovellukseen, työvuorojen tarkastelu ja varaaminen Laura-keikkakalenterin avulla sekä Heikki-robotin suorittamat palkanmaksut ovat mahdollistaneet sen, että sijaisvälitystä on koko vuoden pyörittänyt vain yksi henkilö taustatuen voimin.

Isoin apu sijaisvälityksessä on ollut Heikki-robotista. Heikki oppi nopeasti lukemaan niin sote-sopimuksen työaikaa kuin laskemaan vuorokautisia ja viikoittaisia työaikoja. Jatkossa automaatiota tullaan hyödyntämään myös sijaisten tunnusten kanssa.

Sijaisvälitys laajenee koko organisaation tasoiseksi

Keusoten sijaisvälitys tulee kasvamaan koko organisaation tasolle. Kuluneen vuoden aikana sijaisvälitykseen ovat kuuluneet Keusoten alueen kotihoito ja ikäihmisten palveluasumisen yksiköt sekä sairaalapalvelut. Vuoden 2022 aikana mukaan ovat tulleet myös vammaispalvelut, lastensuojelu, sosiaali- ja kriisipäivystys sekä aikuisten mielenterveys- ja päihdeyksikkö.

Ensimmäisen vuoden aikana sijaisvälitykseen haastateltiin 498 sijaista ja Laura-kalenteriin vietiin yhteensä 19196 keikkatarjousta. Heikki-robotti suoritti vuoden aikana 5448 palkanvientitapahtumaa. Vuoden täyttöaste oli 56,45 prosenttia.

Kiitämme kaikkia mukana olleita ensimmäisestä yhteisestä vuodesta!

Vaaleanpunaiseen takkiin ja aurinkolaseihin pukeutunut nainen pitää käsissään folioilmapalloa numero yksi.
Keusoten sijaisvälitys täytti yhden vuoden.