Siirry sisältöön

Työkykytiimin palveluissa ruuhkaa

Sosiaalityöntekijä ja asiakas.

Työkykytiimiin on saapunut runsaasti yhteydenottoja ja lähetteitä tämän kevään aikana. Kiitos kaikille yhteistyötahoille aktiivisuudesta!

Tällä hetkellä ruuhkaa on sen verran, että palvelussamme on viivettä ja uusien Työkykytiimin asiakkuuteen päätyvien palvelu pystytään aloittamaan vasta kesälomien jälkeen elokuussa. Tällä turvaamme sitä, että nyt palvelussa olevien asiakkaiden asioita saadaan edistettyä riittävällä tavalla.

Työkykytiimistä saa kuitenkin edelleen konsultaatioita ja työparitukea entiseen tapaan, ja koordinaattoriin voi olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla. Myös uusia lähetteitä voi tehdä ja meille toimittaa, käsittelemme niitä kyllä, mutta palvelun alkaminen viivästyy nyt jonkin verran. Tämä on hyvä tiedostaa ja myös asiakkaille kertoa.

Jaathan tietoa eteenpäin verkostossasi. Tiedotamme uudelleen, kun jonoa on saatu lyhennettyä.

Työkykytiimin yhteystiedot ja lisätietoa: