Siirry sisältöön

Keusote varautuu työtaisteluiden jatkumiseen

Kuvassa kaksi hoitajaa keskustelee kasvomaskit kasvoillaan toimistossa papereiden äärellä.

Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer valmistelevat tämänhetkisen tiedon mukaan joukkoirtisanoutumisia jatkotoimenpiteenä 1.-15.4. järjestetylle lakolle. Lakko koski myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä (HUS). Keusote ei kuulunut lakon piiriin, mutta on varautunut sekä lakon jälkiseuraamuksiin että mahdollisten irtisanoutumisten seuraamuksiin. Hoitajajärjestöt ovat julistaneet myös ylityö- ja vuoronvaihtokiellon koko kuntasektorille 20.4. alkaen.

Julkisen alan unioni JAU järjesti viikon pituisen lakon 3.-9.5. Lakolla ei ollut merkittäviä vaikutuksia Keusoten toimintaan. Olimme kuitenkin varautuneet ennalta vaikutuksiin, joita lakolla odotettiin olevan HUSin tukipalveluihin. Häiriöitä ennakoitiin olevan erityisesti tarvikkeiden ja lääkkeiden kuljetuksissa.

Keusote seuraa työtaisteluiden tilannetta aktiivisesti. Päivitämme kuntalaisille kohdennettuja tietoja verkkosivuillemme. Pahoittelemme vaikutuksia, joita työtaistelutoimenpiteet aiheuttavat kuntalaistemme palveluihin.

Hoitajajärjestöjen lakko synnytti hoitovelkaa

Hoitajajärjestöjen lakko vaikutti merkittävästi kuntalaisten perusterveydenhuollon palveluihin Keusoten alueella ja synnytti hoitovelkaa. HUS keskittyi lakon aikana päivystystoimintaan, ja Keusote tuki palveluiden saatavuutta esimerkiksi vahvistamalla henkilöstöresurssia akuuttiosastoillaan ja lisäämällä kiireellisen hoidon palveluja. Kiireellisten palveluiden turvaaminen heikensi paikoitellen kiireettömiä palveluita.

Erityisesti lakko vaikeutti laboratorio- ja kuvantamispalveluita, sillä Keusote ostaa kyseiset palvelut kokonaisuudessaan HUSilta. HUS ei kyennyt turvaamaan riittävää palvelutasoa suojelutyönä, ja lähes kaikki alueen näytteenotto-, röntgen- ja kuvantamispisteistä olivat suljettuina. Keusote pyrki turvaamaan kriittisiä näytteenottoja vaihtoehtoisin keinoin, mutta kiireettömiä näytteitä ei kyetty ottamaan.

Lakon aiheuttaman ruuhkan purkaminen kestää ja viiveitä on esimerkiksi takaisinsoittopalveluissa. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikeuttaa tilannetta edelleen.

Työtaisteluilla pitkäkestoisia vaikutuksia Keusoten toimintaan

Keusotessa varaudutaan työtaisteluiden jatkumiseen. Olemme varautuneet jatkamaan hoitajajärjestöjen lakon aikaisia poikkeusjärjestelyitä ja tarvittaessa teemme lisää erityisratkaisuja, jotta kuntalaisten perusterveydenhuollon palvelut pystytään turvaamaan mahdollisimman hyvin.

Työtaisteluiden jatkuminen heikentää kuitenkin väistämättä palveluita. Mahdollisten hoitajien joukkoirtisanoutumisten vaikutusten odotetaan olevan lakkoa suuremmat ja vaikuttavan myös sosiaalihuollon palveluihin. Odotettavissa on, että työtaisteluiden jatkuminen kasvattaa hoitovelkaa merkittävästi entisestään. Sen purkaminen tulee vaikuttamaan Keusoten palveluihin vielä pitkään.

Hoitajajärjestöjen lakko aiheutti myös kustannusvaikutuksia, jotka kasvavat väistämättä mikäli työtaistelut jatkuvat.

Jos uudet työtaistelutoimenpiteet toteutuvat, vaikeutuvat HUSin palvelut merkittävästi. Pyydämme kuntalaisia olemaan aina ensin yhteydessä perusterveydenhuoltoon. Tarvittaessa ohjaamme asiakkaan eteenpäin.

Laboratorio- ja kuvantamispalveluissa edelleen ruuhkaa

Keusote ostaa HUSilta kaikki laboratorio- ja kuvantamispalvelut, ja hoitajajärjestöjen lakko vaikutti merkittävästi näihin palveluihin. Kaikki HUSin laboratorion ja kuvantamisen toimipisteet ovat auki normaalien aukioloaikojen mukaisesti. On kuitenkin mahdollista, että palveluissa ilmenee edelleen ruuhkaa.

Lakon aikana perutuista laboratoriotutkimuksista HUS ei lähetä uutta aikaa. Varaathan itse uuden tutkimusajan. Tarkemmat ohjeet löydät HUSin verkkosivuilta Laboratorion ajanvaraus ja neuvonta.

Lakon aikana perutuista kohdunkaulan syövän seulonnan näytteenotoista HUS ei lähetä uutta aikaa. Lisätietoa uuden ajan varaamisesta löydät HUSin verkkosivulta Kohdunkaulasyövän seulonta.

Lakon aikana perutuista kuvantamistutkimuksista HUS ilmoittaa uuden tutkimusajan. Kiireellisten kuvantamistutkimusten jono kasvoi lakon aikana, ja HUS joutuu yhä perumaan tai siirtämään joitakin ajanvarausaikoja. HUS ilmoittaa ajan perumisesta puhelimitse tai tekstiviestillä. Uusi tutkimusaika ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätietoja työtaisteluiden vaikutuksista HUSin palveluissa voi seurata verkkosivuilta:

Pahoittelemme vaikutuksia, joita työtaistelutoimenpiteet aiheuttavat kuntalaistemme terveyspalveluihin.

Sivua päivitetty:

17.5.2022 klo 16:10, Päivitetty tieto JAU:n lakosta.
3.5.2022 klo 13:34, Lisätty tieto JAU:n lakosta.
2.5.2022 klo 13:21, Päivitetty tieto laboratorio- ja kuvantamispalveluista.
1.4.2022 klo 11:54, Päivitetty tieto Marevan- ja Leponex-lääkitysten seurantanäytteiden oton toteuttamisesta.
20.4.2022 klo 10:44, Päivitetty tieto laboratorio- ja kuvantamispalveluista.
20.4.2022 klo 9.14 Päivitetty tieto Hyvinkään synnytyssairaalan sulun päättymisestä.
20.4.2022 klo 9.06 Päivitetty lisätietoa lakon peruuntumisesta.
19.4.2022 klo 18:31, Lisätty tieto lakon peruuntumisesta.
19.4.2022 klo 16:21, Lisätty tieto Järvenpään laboratorion ja Nurmijärven kirkonkylän röntgenin auki olemisesta.
19.4.2022 klo 15:30, Lisätty tieto Hyvinkään sairaalan synnytystoiminnan väliaikaisesta sulusta.
19.4.2022 klo 15.30, Lisätty tieto, että toisen lakon alkaessa ei ole auki olevia laboratorio- ja kuvantamispisteitä.
13.4.2022 klo 17:28, Lisätty tieto ensimmäisen lakon päättymisestä ja toisen mahdollisesta alkamisesta.
12.4.2022 klo 16:24, Päivitetty tieto laboratorio- ja kuvantamispisteiden aukioloista.
12.4.2022 klo 13:01, Päivitetty tieto laboratorio- ja kuvantamispisteiden aukioloista.
11.4.2022 klo 10:40, Päivitetty tieto laboratorio- ja kuvantamispisteiden aukioloista.
11.4.2022 klo 9:58, Päivitetty tieto laboratorio- ja kuvantamispisteiden aukioloista.
11.4.2022 klo 8:20, Päivitetty tieto laboratorio- ja kuvantamispisteiden aukioloista.
9.4.2022, Päivitetty tieto kuvantamispisteiden aukiolosta.
8.4.2022, Lisätty tieto Marevan- ja Leponex-lääkitysten seurantanäytteiden oton toteuttamisesta.
7.4.2022, Lisätty tieto Järvenpään laboratorion aukiolosta.