Siirry sisältöön

JUSTin akuuttiosastolla runsaasti koronapotilaita, sopeuttamistoimet voivat vaikuttaa muiden palveluiden saatavuuteen

Keusotessa Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskus JUSTin akuuttiosastolla on hoidossa aiempaa enemmän koronapotilaita. Osastolla on tällä hetkellä lähes 20 koronatartunnan saanutta potilasta. Alkuvuoden aikana on JUSTissa menehtynyt 7 koronatartunnan saanutta potilasta, joista 3 viimeisen viikon aikana.

Tartunnat aiheuttavat alueella osastoepidemioita, ja päivystyksen kautta saapuu päivittäin koronatartunnan vuoksi osastohoitoa tarvitsevia potilaita. Koronapotilaiden hoitaminen vaatii henkilöstön uudelleen sijoittamista. Tämä voi vaikuttaa muiden palveluiden saatavuuteen.

Koronatartuntoja on väestössä edelleen runsaasti, eikä epidemia ole vielä ohi. Rajoituksia on purettu viime viikkojen aikana. Epidemiatilanteen kehittymistä seurataan aktiivisesti. Tartuntaturvallisia toimintatapoja on edelleen syytä jatkaa.