Siirry sisältöön

Keusote perustaa dynaamisen hankintajärjestelmän tukemaan TKIO-toimintaa

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote) on perustanut dynaamisen hankintajärjestelmän edesauttamaan tutkimukseen, kehittämiseen, innovaatioihin ja oppimiseen (TKIO) liittyvää yhteistyötä.

Nyt avattu dynaaminen hankintajärjestelmä (DPS) mahdollistaa sujuvan siirtymisen tutkimus- ja kehittämisvaiheesta pilotointiin sekä edelleen palvelutuotantoon. Se muodostaa sopimuksella säädellyn yhteistyömallin Keusoten ja sen kumppaneiden kesken.

Keusotessa tehdään tavoitteellista sote-palveluiden tutkimus- ja kehittämistyötä, jota usein toteutetaan yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten korkeakoulujen, kanssa. Uusi hankintajärjestelmä edesauttaa ja sujuvoittaa yhteistyötä useiden toimijoiden hankkeissa ja mahdollistaa onnistuneen siirtymän tutkimus- ja kehittämisvaiheesta aina palvelutuotantoon asti.

– Dynaamisen hankintajärjestelmän hyödyntäminen TKIO-ekosysteemissä on itsessään innovatiivinen ratkaisu sote-palveluissa. Se on kehitetty vastaamaan ihan todellisiin tarpeisiin. Tarpeet voivat muuttua, joten hankintajärjestelmää tarvittaessa muokataan ketterästi palvelemaan TKIO-toiminnan yhteistyötä parhaalla mahdollisella tavalla,

kertoo Keusoten johtava asiantuntija ja TKIO-ekosysteemi-hankkeen projektipäällikkö Hanna Pellikka.

TKIO-toimintaa koskevan dynaamisen hankintajärjestelmän joustavuus saavutetaan toteuttamalla siinä sisäisiä kilpailutuksia DPS:n keston aikana. Tällöin uusilla toimittajilla on mahdollisuus tehdä tarjouksia järjestelmän eri luokkiin. Dynaamisen hankintajärjestelmän on tarkoitus olla voimassa neljä (4) vuotta, ja sen aikana tehdään hankintajärjestelmän sisäiset tarjouskilpailut. Dynaaminen hankintajärjestelmä on avoin kaikille soveltuvuusehdot täyttäville toimijoille ja siihen on mahdollista tutustua tarkemmin HILMA:ssa.

Keusoten TKIO-toiminnan tavoite on tuottaa tutkimustietoa, uusia palveluita ja innovaatioita tilaajan kehittämistoiminnan ja johtamisen perustamiseksi.

– Kun Keusotessa tai yhteistyökumppanin organisaatiossa saadaan hyvä idea, täytyy prosessien ja järjestelmien olla kunnossa, jotta käytännön toteutus on sujuvaa. Uusi DPS tukee juuri tätä toimintaa,

kiteyttää Keusoten hankintapäällikkö Joona Huovinen.

Keusoten uuden dynaamisen hankintajärjestelmän kohteita ovat innovaatiopalvelut, palvelujärjestelmän kehittäminen, hankepalvelut, johdon konsultointi TKIO-palveluissa, tiedeyhteisöt, pilotointi ja kokeilupalvelut sekä jatkuva kehittäminen ja hallinnointi. Uusi hankintajärjestelmä julkaistiin HILMA:ssa 20.12.2021.

TKIO-ekosysteemin hankintajärjestelmään perustamisvaihe on nyt auki. Osallistumispyyntö löytyy Tarjouspalvelusta:

Lisätietoja:

Hanna Pellikka

Johtava asiantuntija

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut